keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Summer sizzler

Kuuma, kuumempi, kuumin. Ilmat ovat suosineet tänä kesänä, ja lämpöä on riittänyt. Lämpiminä päivinä on tärkeä pitää huoli nesteytyksestä. Tämä raikas inkiväärijuoma sopii  loistavasti hellepäivien piristykseksi. Voit sekoittaa mehun normaaliin veteen tai vichyyn. Voit myös käyttää tätä mehutiivistettä pohjana booleille tai drinkeille (suosittelen tämän kanssa vaaleaa rommia tai giniä). Käytitpä mehupohjaa mihin vain, tärkeintä on, että tarjoilet tämän ihanuuden jääkylmänä!

Tarvitset (8 dl valmista mehutiivistettä):
iso pala tuoretta inkivääriä
4 limeä (mehu ja kuoret)
1 tl sitruunahappoa
2-3 dl sokeria
8 dl vettä

Pese limet huolella lämpimällä vedellä. Kuori limet (vain vihreä osa!) ja purista niistä mehut. Limejä kannattaa pyöritellä hetki pöytää vasten, jotta mehut irtoaisivat niistä paremmin. Yksi jippo limen mehustukseen on myös mikrottaminen;  laita limet kymmeneksi sekuniksi mikroon, ja niistä irtoaa lähes kaikki nesteet vaivatta. 
Laita kattilaan limen kuoret, vesi, sokeri ja kuorittu ja siivuttu inkivääri. Jos haluat mehusta makeaa, käytä enemmän sokeria. Itse pidän kirpakasta mausta, joten käytin juomaan vain 2 dl sokeria. Kiehuttele mehua liedellä matalalla lämmöllä noin 20 minuuttia. Kuori mehun päältä vaahdot pois, jos sitä syntyy keittämisen aikana. Siivilöi mehu ja lisää siihen limemehu. Anna jäähtyä. Jos pullotat mehun, pullota se hyvin puhdistettuihin, mielellään keitettyihin astioihin. Säilytä kylmässä.  Jos haluat kesäjuomaasi lisämaustetta, heitä sekaan kourallinen tuoretta minttua tarjoiltaessa.

Juoman sekoitussuhde noin 1:3.

Vinkki: Maista mehua ennen kuin pullotat sen. Näin pystyt vielä kustomoimaan mehun maun omaan suuhun sopivaksi.

Raikkaita juomahetkiä!

Rakkaudella,
Paula

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Popcorn cupcakes



Kesäisin huvipuistot avaavat ovensa, ja lapset pääsevät temmeltämään tukka putkella hurjissa laitteissa. Huvipuistoihin kuuluu vemputusten lisäksi tietenkin myös kaikki lasten herkut, kuten popcornit. Siitä se ajatus sitten lähti.. Miksei yhdistäisi kahta hyvää, ja tekisi jotain Todella Hyvää?! Nämä kakkuset menevät taatusti kaupaksi niin lasten kuin lasten mielistenkin kesteillä. Näiden nauttimisen jälkeen en tosin voisi suositella kenellekään mitään keinutuolia hurjempia menopelejä kokeiltavaksi ;)
Käytin ohjeeseen karemellisoituja popcorneja (saa kaupasta), mutta voit vallan hyvin käyttää ohjeeseen ihan tavallisiakin popcorneja. Voisin melkeinpä oikeastaan suositellakin, että käyttäisit normaaleja poppareita, sillä nuo maustetut eivät mielestäni maistuneet ihan niin paljon aidoilta poppareilta kuin olisin toivonut.

Taikinaan (n. 14 keskikokoista kuppikakkua):
1 pussi popcorneja (valmista pussin ohjeen mukaan)
2 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
2 dl kermaa
3 tl suolaa
60 g voita sulatettuna

Lomalta paluun kunniaksi ensimmäinen erä piti käristää :D
Valmista kinuski. Lämmitä kerma liedellä ja sekoita joukkoon puolet valmiista poppareista. Lisää joukkoon suola. Kun popperit ovat sulaneet kerman joukkoon, nosta kattila pois liedeltä. Lisää seoksen joukkoon valmis kinuski. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Nostele jauhoseos vaahdon joukkoon. Lisää taikinaan sulatettu voi, kerma-poppariseos ja puolet jäljellä olevista poppareista. Nostele taikina varovasti tasaiseksi taikinaksi. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 8-10 minuuttia (huom! ole tarkkana paistoajan kanssa, sillä se voi vaihdella uunien mukaan. Tarkkaile kakkuja paiston aikana.) Anna kakkujen jäähtyä.

Valmista kuorrutus:
125 g huoneenlämpöistä voita
75 g tomusokeria
2 keltuaista
2 rkl kinuskikastiketta
ripaus suolaa
Vatkaa voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset joukkoon. Lisää lopuksi kinuskikastike ja suola, ja vatkaa tasaiseksi. Pursottele kuppikakkujen päälle ja koristele kakut poppareilla. 

Jos et ole huvipuistolaitteiden ystävä, voit nauttia palan hulvattomuutta näillä kakkusilla! :)

Rakkaudella,
Paula

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lomalla

Tällä masiinalla ei varmaan ihan asti Italiaan päästä! :D
Nyt on blogissa ollut hiljaista, mutta se johtuu siitä, että olen ollut ja olen edelleen lomalla. Tiputtelen uusia reseptejä sivuille taas juhannuksen jälkeen. Nyt lähden hakemaan makuideoita Italiasta ja Itävallasta. Katsotaan, mitä haaviin tarttuu! :) Ihanaa kesää kaikille!


CIAO!

Rakkaudella,

Paula