perjantai 25. heinäkuuta 2014

Karjalanpiirakat

Vihdoinkin pääsen kirjailemaan jotain näistä ihanista piiraista! Olen jo pitkään haaveillut karjalaisten vääntämisestä, mutta aikaa moiseen ei vain ole löytynyt. Lapsuudessa teimme karjalanpiirakoita kaikkiin mahdollisiin sukujuhliin. Koska sukujuuremme ovat Etelä-Karjalasta kotoisin, nämä piirakat kuuluvat ehdottomasti juhlapöydän tarjoiluihin. Pari viikkoa sitten järjestimme avopuolisoni mumman 80-vuotispäiviä, joten ajattelin karjalanpiirakoiden sopivan noihin juhliin paremmin kuin hyvin. Sitä paitsi, halusin viedä pohjalaisiin juhliin jotain perikarjalaista. Piirakoita taisi juhlista jäädä yli vain pari, joten näyttivät nämä karjalaiset pohjalaisillekin maistuvan! :D 
Jos on mahdollista, suosittelen, että nappaat piirastalkoisiin mukaan ainakin yhden kaverin, niin voitte tehdä piirakoita yhdessä oikein urakalla. Itselläni näiden 40 piirakan tekemiseen vierähti parisen tuntia aikaa, sillä ruispohjien kaulitsemiseen menee vääjäämättäkin tovi jos toinenkin. Isolla porukalla voitte tehdä piirakoita reilusti vaikkapa pakkaseen odottamaan seuraavia juhlia :)

Piirakat (noin 40 pientä tai 30 keskikokoista):

1,5 litran puuroannos (kts. keitto-ohje paketista)

Puuro kannattaa tehdä ykkösmaitoon, sillä punaisesta maidosta tehdystä puurosta saattaa tulla vähän liian tuhtia. Muista lisätä puuroon suola! Kun puuro on valmis ja hieman jäähtynyt, lisää siihen vielä<.

2 kananmunaa
75 g voita

Kuoret:
2 dl vettä
2,5 dl ruisjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Lisäksi:
5 dl maitoa
50 g voita

Sekoita kuoren aineet keskenään. Tee taikinasta jauhotetulla pöydällä pötkö, ja jaa se samankokoisiin osiin. Jos haluat pieniä piiraita, jaa pötkö pieniin paloihin, suurista paloista saat suuria piiraita. Kaulitse paloista ruisjauhoilla jauhotetulla alustalla (jauhoja menee kaulinta vaiheessa tosi paljon!) pyöreitä ja ohuita lettuja.
Nappaa työpöydälle pala kelmua, sen alle voit laittaa valmiiksi kaulitut pohjat. Ilman kelmua pohjat kuivuvat nopeasti.
Laita piirakkakuoren keskelle nökäre puuroa ja rypytä piirakat reunoilta niin, että puuro saa ympärilleen kauniit ryppylaidat. 

Pikkumummoni tapasi sanoa äidilleni karjalanpiirakoita tehtäessä, että täytteen kanssa ei sitten saa pihistellä! Olenkin kuunnellut pikkumummoni neuvoja, ja laittanut aina piirakoihin kunnolla täytettä. Juhlia kun ei kovin usein vietellä, niin kerrankos sitä juhlitaan, niin juhlitaan sitten kunnolla - ja tietysti maukkaasti!

Paista piirakoita 250-300 asteessa (eli uunisi kuumimmalla tasolla) noin 10-15 minuuttia (riippuen siitä, kuinka kuumassa piirakat paistat).

Lämmitä maito ja voi liedellä lämpimäksi niin, että voi sulaa. Dippaa valmiit piirakat maito-voiseoksessa ja peitä piirakat liinalla tai laita ne suoraan tarjolle.

HUOM! Jos pakastat piirakat, anna niiden vain jäähtyä paiston jälkeen, ja laita ne suoraan pakkaseen. Dippaus kannattaa tehdä vasta sitten, kun aiot laittaa piirakat tarjolle.

Munavoi:
5 kananmunaa
50 g voita
ripaus suolaa
persiljaa
Munavoi kuuluu ehdottomasti karjalanpiirakoiden päälle. Itse tykkään tehdä munavoista kunnolla munaisen, eli laitan pieneen määrään voita reilusti kananmunia. Jos itse pidät pehmoisemmasta munavoista, vähennä ohjeen munamäärää.
Sekoita pienityt munat huoneenlämpöiseen voihin. Mausta munavoi suolalla ja koristele lopuksi persiljasilpulla.
Sipaise reilu kerros munavoita karjalanpiirakan päälle ja naatiskele!

Rakkaudella,
Paula