perjantai 3. lokakuuta 2014

Korvapuustit x3

Hyvää kansallista korvapuustipäivää! 

Meillä suomalaisilla on ollut onni kasvaa tämän ihanan puustin tuoksujen saattelemana. Jokaiselta löytynee tähän nisuun ihan oma salainen reseptikin; jotkut sanovat parhaan pullataikinan syntyvän vedestä, jotkut kertovat salaisuuden piilevän maidossa. Joku nakkaa taikinan joukkoon kananmunan. Tapoja on monia, mutta kaikki taitavat olla yksimielisiä siitä, että jos halajaa herkullisen taikinan, siinä on oltava ehdottomasti aitoa voita.

Minua jäi vaivaamaan, että kuinka paljon pullataikinan neste vaikuttaa nisujen lopputulokseen. Päätin selvittää asian, joten tein kolme erilaista pullataikinaa, ja niistä kaikista tein samanlaisia korvapuusteja. Mikäs sen parempaa kuin rinnakkainvertailu, kun kyseessä on korvapuustit! :)

Yhden taikinan tein veteen, yhden rasvattomaan maitoon ja yhden täysmaitoon. Täsmaito-taikinaan  lisäsin myös kananmunan. Kaikkiin taikinoihin käytin saman verran huoneenlämpöistä voita.

And this is what I found out:
Taikinat olivat hyvin samantuntuisia, mutta veteen tehty taikina tuntui ehkä kaikista sileimmältä. Leivottavuus taikinoissa oli kaikissa yhtä hyvä. Taikinoiden värit olivat vähän erilaiset; veteen tehty taikina oli harmahtavaa, rasvattoman maidon taikina oli vaaleaa ja täysmaitoon ja kananmunaan tehty taikina oli väriltään hieman kellertävää.
Vasemmalta oikealle: vesi, rasvaton maito, täysmaito ja muna. Kaikissa taikinoissa sama määrä voita.

Apulaiskokkini, raa´an taikinan makumestari, ei löytänyt raaoista taikinoista juurikaan makueroja. Tosin maisteluvälikin oli sen verran pitkä, että maut olivat saattaneet unohtua. Parasta taikinaa oli kuitenkin "se semmonen, jossa oli jo korvapuustin täytteet" ;)

Kaikki pullat kohosivat ja paistuivat lähes identtisesti, eli ulkonäöllisiäkään eroja ei tässä vaiheessa huomannut.
 Rinnakkaismaistelussa pullista alkoi löytyä eroja; vesi- ja rasvaton maito -pullat olivat raikkaan puustin makuisia. Täysmaitoon tehty pulla oli taas täyteläistä ja pehmeää, mutta siitä ei erottunut niin vahvasti korvapuustin ominaismaut, eli kaneli ja kardemumma.
Pullat olivat kaikki pehmeitä, mutta pehmeäpään suuntaan mentiin, mitä enemmän nesteessä oli jytyä, eli täysmaitoon tehty taikina oli pehmoimpaa.


Omat lempparini taikinoista olivat vesi- ja rasvaton maito-taikina, mutta Jani äänesti omaksi suosikikseen veden ja täysmaitotaikinan.

Vaikka pullien erot olivat loppujen lopuksi hyvin pieniä, oli joukosta valittava se ykkönen. Ja voittaja lienee selvä, koska se meidän kahden arvovaltaisen tuomarin kielellä kävi kahdesti. Eli voittajaksi selvisi vesi, tuo voitehista vanhin.
Eipähän tarvitse enää sadatella, jos pullanpaistopäivänä on maidot loppu :)

Tässä ohjeeni vetehen valmistettuihin pulliin.

Korvapuustit (noin 20 pullaa):

10+ dl Vehnäjauhoja
5 dl vettä
kanelitanko
1/2 vaniljatanko
1 pss kuivahiivaa tai 1/2 palaa tuorehiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
200 g huoneenlämpöistä voita 
Tee taikina juurella, niin saat taikinaan helpommin sitkon aikaiseksi. Juuren pulputtelu vie hetken aikaa, mutta lopputulos on odottelun arvoinen. 

Aloita taikinan teko maustamalla vesi:
Laita kattilaan kanelitanko, halkaistu vaniljatanko ja vesi. Lämmitä vesi lähes kiehuvaksi. Anna veden jäähtyä ja maustua kunnes se on noin 42 asteista tai jos käytät tuorehiivaa, vesi saa jäähtyä kokonaan. Voit jättää veden maustamisen väliin, mutta sillä saat lisää makua pullataikinaan.
Kaada vähän jauhoja kulhoon (n. 3 dl) ja vatkaa niiden joukkoon hiiva ja vesi (ota kaneli- ja vaniljatanko vedestä pois tässä vaiheessa) . Anna juuren kupliskella liinan alla vähintään puolituntia. 

 Kun juuri on paisunut noin kaksinkertaiseksi, lisää kaikki muut aineet joukkoon. Lisää jauhoja pikkuhiljaa taikinaan. Näin pystyt koko ajan tarkkailemaan, koska taikina alkaa näyttää ja tuntua hyvältä. Yritä jättää taikina ihan snadisti löysäksi. Taikinan pitääkuitenkin irrota  helposti kulhon reunoilta ja siitä tulee valmiina kimmoisa pallo.
Jauhomäärä on viitteellinen, koska siihen vaikuttaa joka tekokerralla jauhojen- ja ilmankosteus. Tarkkaile ja tunnuste taikinaa - se on valmis silloin, kun siinä on hyvä näppituntuma. Näppituntuman saa, kun tekee tarpeeksi pullaa :)
Kun taikina on valmis, heitä sen päälle hieman jauhoja ja anna levätä kymmenisen minuuttia. 
Valmis taikina tanssahtelee irti kulhon reunoilta
Lisäksi:
voita
sokeria
kanelia
...
kananmuna
raesokeria
Kaada taikina pöydälle ja vaivaa siitä kaikki ilmakuplat pois. Jaa taikina sitten kahteen osaan ja leivo se yksi osa kerrallaan (näin taikinaa on helpompi käsitellä).
Käännä taikinan reunat keskelle ja muotoile taikinaa suorakulmion muotoon. Kauli taikina ohueksi levyksi.



Voitele taikinalevylle voita ja sirottele lopuksi sokeria ja kanelia päälle. Rullaile taikina pötköksi ja leikkaa siitä vinottain kolmion muotoisia paloja. Nosta pala pystyyn niin, että kapea puoli jää ylös, ja paina pullaa kahdella (etu)sormella keskeltä. Nosta leivinpaperille. Anna pullien kohota pellillä vielä hetki ennen paistoa. Sivele pullat ennen paistoa kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 10-12 minuuttia (riippuen pullien koosta).

Rullapuustit

Rullaillupuustit saat, kun leikkaat taikinapötköstä parin sentin pituisia paloja ja kumoat ne laikkauspinta ylöspäin pellille. Älä ripottele puustien päälle sokeria ennen paistoa. Kun pullat ovat valmiita ja jäähtyneitä, sivele niitä voisulalla ja ripottele päälle sokeri-kaneliseosta.

  Nautinnollista puustipäivää kaikille!! :)

Rakkaudella,

Paula

p.s. ohjeeni täysmaitotaikinaan löydät täältä, ja vinkit rasvaton maito-taikinan tekoon löydät omena-puolukkapullien ohjeesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti