sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hattivatti-kuppikakut


Nämä haamukakut menivät teemasynttäreille. Ei liene kenellekään yllätys, että teemana oli Muumit.. :) 

Pohjat:

60 g sulatettua margariinia 
2 munaa 
2 dl sokeria 
2,5 dl vehnäjauhoja 
0,5 dl grahamjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 rkl vaniliinisokeria 
1 sitruunankuori 
½ sitruunanmehu 
50 g valkosuklaata


Rouhi valkosuklaa paloiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään.Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita sulatettu sulatettu margariini ja sitruunanmehu vaahtoon. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita. Täytä muffinssivuoat 2/3 taikinalla (näin kuppikakut eivät kohoa reunojen yli) ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Kuorrutus:

50 g margariinia 
3 dl tomusokeria 
125 g sitruunatuorejuustoa 
50 g valkosuklaata 
Vatkaa margariini ja tomusokeri vaahdoksi. Sulata valkosuklaa mikrossa ja sekoita tuorejuuston sekaan. Yhdistä margariini- ja tuorejuustoseokset ja vatkaa vaahdoksi. Jos seos on liian notkeaa, nosta se hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Pursota jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.

Hattivatit:

1 valkuainen 
tomusokeria (määrä riippuu siitä, kuinka iso valkuainen on)
Vatkaa valkuainen ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdon tulisi olla koostumukseltaan timakkaa, muttei kuitenkaan täysin sementtiä. Laita vaahto pursotuspussiin ja pursottele hattivatteja voipaperille/elmukelmulle. Jos olet epävarma Hattivatti-näkemyksestäsi, voit piirtää vattien ääriviivat paperille, ja laittaa sen voipaperin tai elmukelmun alle malliksi. Anna kuivua ainakin seuraavaan päivään. Kun vatit ovat kuivia, voit maalata niille silmät mustalla karkkivärillä.

Tökkää Hattivatit kuppikakkujen päälle ennen tarjoilua.

Käy Muumilaaksoon! :)


Rakkaudella,Paula


perjantai 22. helmikuuta 2013

Lingonilla

Älkää kysykö, mistä mieltymykseni nimenvääntöön :D Ehkä nämä mielettömät nimikeksinnöt ovat kuitenkin aika ilmiselviä yhdistyksiä,..? :) Lingonilla taipuu ainakin kivasti suussa. 
Entinen kämppikseni tuumasi, että tämä juoma maistuu aivan puolukka-vaniljajugurtilta. Tätä en suosittele kuitenkaan kenellekään aamupalaksi :D Pieneen makeannälkään tämä taasen saattaa toimia oikein hyvin.  
Tämä juoma ei ole kovin vahvanmakuista, eli tämä sopii mainiosti lempeiden makujen ystäville. 

Yhdelle:
4 cl vaniljakoskenkorvaa
8 cl puolukkamehua
3 limelohkoa
vichyä
puolukoita

Murskaa limelohkot shakerissa. Lisää puolukkamehu, vaniljakoskenkorva ja muutama jääpala. Sheikkaa koko sotku sekaisin. Siivilöi jääpaloilla täytettyyn pitkään lasiin. Toppaa juoma vichyllä ja koristele pakastepuolukoilla.

Rakkaudella,
Paula

Rupapple



Eli rhubarb and apple! :) Tästä drinksusta ei voi sanoa muuta, kun että tämä pistää suut suikerolle! Kirpeetä ja raikasta, eli kaikki mitä hyvään juomaan tarvitaan. Tämä drinkki sopii hyvin niin illanistujaisiin kuin aperitiiviksikin.

Yhdelle:

puolikas lime (lohkoina)
3 cl raparperilikööriä 
3 cl giniä 
12 cl omenamehua

Murskaa limelohkot shakerissa. Kaada gini, likööri ja omenamehu joukkoon, lisää jäitä ja sheikkaile. Kaada koko komeus pitkään lasiin. Lisää jääpaloja, jos koko lasi ei täyty. Voit heittää lasiin vielä koristeeksi yhden omenalohkon.

Hyvää perjantaita! :)

Rakkaudella,
Paula

Valkosuklaakeksit

24 keskikokoista keksiä:
150 g margariinia tai voita huoneenlämpöisenä 
2 dl sokeria 
1 kananmuna 
2 tl vaniliinisokeria 
2,5 dl vehnäjauhoja 
1 dl perunajauhoja
100 g valkosuklaata paloina 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl suolaa 
75 g mantelirouhetta
 

Sekoita kuivat aineet ja rouhittu suklaa keskenään. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista. Sekoita kuivat aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Ota taikinasta paloja ja pyörittele ne palloiksi ja paina pyöreiksi pellille. Jos haluat, voit muovata taikinasta pötkön elmukelmun sisällä. Nosta pötkö hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa taikinapötköstä tasapaksuja paloja, ja nostele pellille. Älä laita keksejä aivan vieriviereen, etteivät ne kasva yhteen uunissa. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8 minuuttia (paistoaika riippuu siitä, minkä kokoisia keksejä teet).
Rakkaudella, 
Paula

lauantai 16. helmikuuta 2013

Suklaajuustokakku

Tähän ohjeeseen tarvitset noin 12 kappaletta syntisiä suklaakeksejä. Jos et halua leipoa pohjakeksejä itse, voit ostaa kaupasta suklaakeksejä. Mitä suklaisempia, sen parempi! 
Mun on myönnettävä, että en käyttänyt tässä ohjeessa itse ollenkaan juustoa, koska sitähän ei tekohetkellä jääkaapista löytynyt. Korvasin tuorejuuston rahkalla. Makutestissä rahkaversio sai hyväksynnän, joten voit hyvin käyttää sitäkin. Tuorejuustolla saat kakkuun entistä pehmeämmän ja täyteläisemmän maun.

Kakkuun:
12 kpl syntisiä suklaakeksejä
50 g margariinia tai voita sulatettuna

2 valkuaista 
2 keltuaista 
1 dl sokeria 
2 dl kuohukermaa 
200g maustamatonta tuorejuustoa tai rahkaa
100g suklaata 
2 tl vaniljasokeria 
4 cl vahvaa kahvia (espresso) 
4 cl toffeelikööriä (Baileysiä/rommia)
4 liivatelehteä

Murskaa keksit hienoksi muruksi. Lisää sulatettu margariini murusten joukkoon ja sekoita. Painele keksit voipaperilla päällystetyn irtokakkuvuoan pohjalle. Jos käytät laakeaa vuokaa, voit tarvita enemmän pohjakeksejä ja sulatettua margariinia. Tästä määrästä tulee paksu pohja halkaisijaltaa 18 cm vuokaan. Nosta pohja kovettumaan jääkaappiin. 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Tarvitset kolme kulhoa, joissa vatkaat erikseen keltuaiset, valkuaiset ja kermavaahdon. Aloita vatkaaminen valkuaisista, sillä niihin tarvitset puhtaat vatkaimet, jotta valkuaiset vaahtoutuisivat kunnolla. Lopuksi kaikki aineet yhdistetään keltuaisten joukkoon, joten vatkaa keltuaiset isossa kulhossa.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Sulata suklaa ja sekoita se keltuaisvaahdon joukkoon. Lisää perään tuorejuusto tai rahka ja sekoita. 
Nosta liivatelehdet kylmästä vedestä ja sekoita ne kuuman kahvin joukkoon. Sekoita kahvi keltuaismassaan. Yhdistä loputkin aineet keltuaisten joukkoon. Nostele kerma ja valkuaiset varovasti massan joukkoon, jotta täytteestä tulisi kuohkeaa. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa päällystettynä (elmukelmu/ folio/ lautanen) 3-4 tuntia tai yön yli.

Jos haluat, koristele kakku maustetulla kermavaahdolla (2dl). Laitoin kermavaahdon joukkoon toffeelikööriä noin 6 cl vatkauksen loppuvaiheessa. Voit maustaa vaahdon myös esimerkiksi Baileysillä tai rommilla.
Kouho kermavaahto pursotuspussiin ja pursota kakun päälle isoja vaahtopäitä. Sihdittele lopuksi kaakaojauhetta kakun päälle.

Tämä kakku vaatii kyytipojaksi kupillisen vahvaa kahvia tai lasillisen hyvää jalkiruokaviiniä.

Rakkaudella,

Paula

perjantai 15. helmikuuta 2013

Syntiset suklaakeksit



24 keskikokoista keksiä:

150 g margariinia tai voita huoneenlämpöisenä 
2 dl sokeria 
1 kananmuna 
2 tl vaniliinisokeria 
2,5 dl vehnäjauhoja 
1 dl kaakaojauhoa 
100 g suklaata paloina 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl suolaa 
75 g mantelilastuja rouhittuna 

Sekoita kuivat aineet ja rouhittu suklaa keskenään. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista. Sekoita kuivat aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. (Taikinasta tulee melko tiukkaa.) 
Ota taikinasta paloja ja pyörittele ne palloiksi ja paina pyöreiksi pellille. Älä laita keksejä aivan vieriviereen, etteivät ne kasva yhteen uunissa. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8 minuuttia (paistoaika riippuu siitä, minkä kokoisia keksejä teet).

Nautiskele maitolasillisen kera.

p.s. stalkkaa keksejä silloin tällöin paiston aikana, etteivät ne pala.
Rakkaudella,

Paula