En voi kutsua itseäni safkabloggaajaksi, jos sivuiltani ei löydy edes yhtä sienipiirakkaohjetta. Ollaanhan tässä sentäs suomalaisia, ja itse ainakin miellän tämän ruoan yhdeksi perinneherkuksemme.
Olimme viikonloppuna anoppini kanssa sienimetsässä, ja saaliiksi kahmimme jättiläismäärän lampaankääpiä. Sieniretkeämme ei voi oikeastaan sanoa sienestykseksi, sillä käytännössä kävelimme metsään, poimimme sankomme täyteen ja lähdimme pois. Enpä ole koskaan ollut niin helpolla sienireissulla! Näin sitä huomaa, että kun joku on asunut tietyssä paikassa pitkään, omat sienestyshuudit tulevat niin tutuiksi, että voi vain kävellä metsään, ja kerätä sienet sieltä pois.
Äitini osaa kertoa lähes yksityiskohtaisesti jokaisen tatti-, suppis-, ja kanttarellipaikan mökkimme lähettyviltä - ja lisää löytyy kuulemma koko ajan.
Näin kaupunkilaisena sienien naaraaminen on hankalaa, kun sienipaikkoja joutuu etsimään täysin hakuammunnalla. Sienestämään voisi toki lähteä esimerkiksi sieniseuran kanssa, ja seuralaisilta voisi saada vinkkejä hyviin sienipaikkoihin (Tampereella toimii esim. Tampereen sieniseura ry).
Tähän ohjeeseen on käytetty vain lampaankääpiä, mutta voit heivata piirakkaan niitä sieniä, mitä olet sattunut löytämään. Muistathan tarkistaa (sienikirjasta, netistä..), että olet kerännyt VAIN syömäkelpoisia sieniä! Jos et ole varma, mitä olet kerännyt, älä syö sitä. Nyrkkisääntönä sienestyksessä kannattaa pitää sitä, että kerää vain sieniä, jotka tunnistaa.
Sieniseurat järjestävät kursseja myös sienten määrittämiseen, eli tunnistukseen
Tämä ohje on anoppini käsialaa, joten kiitos ja kumarrus kuuluvat hänelle.
Piirakkaan (24 tai 26 cm piirakkavuokaan):
150 g voita
1 dl perunamuusijauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 dl vettä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi kylmä voi jauhojen joukkoon. Älä vaivaa taikinaa liikaa, ettei siihen synny sitkoa, ja menetä näin rapeuttaan. Lisää lopuksi vesi taikinaan ja sekoita. Painele taikina piirakkavuoan pohjaan ja reunoille.
Tee täyte:
pari kourallista pilkottuja lampaankääpiä
1 sipuli
rasia miniluumutomaatteja tai oman maan tomaatteja
valkosipulijauhetta
pippuria
suolaa
2 rkl ketsuppia
Paistamiseen: voita tai öljyä
Päälle: reilu kourallinen raastettua emmentaalia
Pilko sipuli ja lampaankäävät pieniksi. Laita sienet kuivaan pannuun kuumenemaan. Anna nesteen haihtua sienistä (voit nopeuttaa prosessia kaatamalla nesteen pois sienten seasta). Lisää voi/öljy ja sipulit ja kuullota hetken aikaa. Lisää mausteet (ei ketsuppia).
Levitä ketsuppi piirakkapohjalle, ja kaada sitten päälle paistetut sienet ja sipulit. Halkaise tomaatit ja lado ne sienten päälle. Ripottele lopuksi päälle juustoraaste. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Tarjoile lämmin piirakka silputun persiljan kanssa.
Rakkaudella,
Paula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti