Tämä ohje on otettu MasterChef
Australian Master Classilta. Tämä piirakka oli niin maukasta, että oli pakko jakaa
tätä ilosanomaa! Tein -tapani
mukaisesti- reseptiin pieniä muutoksia. Alkuperäisessä reseptissä pähkinöinä
oli pistaaseja, mutta korvasin pistaasit pinjansiemenillä ja manteleilla.
Jos
et löydä kaupasta kohtuuhintaisia viikunoita, voit korvata ne vaikkapa päärynällä. Tein tästä taikinasta kaksi pienempää piirakkaa, ja toisen täytteenä käytin päärynää. Taikinasta tuli yksi 18 cm piirakka ja yksi 20 cm piirakka.
Viimeksi mainitusta tuli vähän ohutpohjainen ja matalareunainen, eli olisi
varmaankin ollut soppeli annos kahdelle 18 cm vuoalliselle tai yhdelle 24 cm vuoalliselle. Any how; kokeile,
maista ja ihastu!
Pohja:
125 g voita
30 g
tomusokeria
hyppysellinen suolaa
240 g vehnäjauhoja
1 kananmuna
Pohjan voi
tehdä kutterissa, jos sellainen löytyy. Itse raastoin voin, jotta
muut aineet olisi helpompi sekoittaa siihen vaivaamatta taikinaa liikaa. Sekoita voin joukkoon ensin
tomusokeri. Lisää vehnäjauhot ja suola. Yritä sekoittaa ainekset keskenään niin, ettet vaivaa taikinaa juuri ollenkaan. Lisää lopuksi muna, ja sekoita
taas mahdollisimman vähän. Tiivistä taikina kasaan, peitä se elmukelmulla ja
anna levätä jääkaapissa 20 minuuttia. Kun taikina on levännyt, kauli se vuoan mittoihin sopivaksi levyksi ja nosta se varovasti voideltuun kakkuvuokaan. Painele ja nostele taikina vuoan reunoille. Älä tässäkään vaiheessa työstä taikinaa liikaa, muuten siihen tulee sitkoa, ja sitä ei tähän taikinaan haluta, sillä muuten pohjasta ei tule rapsakka. Vuoraa pohja leivinpaperilla, ja kaada sen päälle paistokuulia tahi kuivia herneitä. Paista pohjaa 160 asteessa noin 10 minuuttia. Tee tässä välissä crumble.
Crumble:
20 paahdettua
pinjansiementä
40 g vehnäjauhoja
40 g sokeria
30 g voita
Rouhi paahdetut
pinjansiemenet hienoiksi. Sekoita aineet keskenään, levitä uunipellille ja
paista uunissa 160 asteessa noin 5 minuttia tai kunnes crumble on
vaaleanruskeaa.
Täyte:
2 kananmunaa
100 g voita
100 g sokeria
70 g manteleita rouhittuna
sitruunankuori raastettuna
40 g
jauhoja
kunnon tujautus amarettoa
noin 8 viikunaa
Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää munat joukkoon koko ajan vatkaten. Sekoita joukkoon loput aineet. Täytä jäähtyneet
piirakkapohjat täytteellä, ja lado päälle viikunoita. Paista uunin keskiosassa
160 asteessa noin 20-25 minuuttia.
Viimeistelyyn:
aprikoosihilloa/hunajaa
Kun piirakat ovat jäähtyneet,
sivele piirakka aprikoosihillolla, näin saat kauniin kiillon piirakan pintaan.
Viimeistele annokset crumblella. Crumble tuo makuelämykseen ihanan makean ja
rouskuvan suutuntuman.
Rakkaudella,
Paula
Kiitos Master Chef Australia- ohjelmalle, että löysin tän ihanan ruoka blogin! Täällä ona paljon ihania reseptejä, joita vois testata ihan itekki. Ihmettelen, miten käviä määrällisesti ei oo käyny paljon..? Ootan innolla muitakin reseptejä :) btw aivan ihana style tässä sivustos! :)
VastaaPoistaMoi Thank S.! Kiva kuulla positiivista palautetta! :) Kävijöitä on vielä ollut vähänlaisesti, sillä blogia en ole ehtinyt pitää vasta kuin vuodenpäivät. Toivottavasti tämä blogi löytää pikkuhiljaa tiensä muidenkin leipureiden sydämiin. P.s. Jos innostuit viikunapiirakasta, kannattaa kurkata myös Chocolate cherry pien ohje. Se vie kielen mennessään!
Poista