Jos jääkaapissasi lymyää melkein
parhaiden päiviensä päähän tullut jugurttipurkki, niin leipuroipa siitä tämä
kakku. Tämä herkku syntyy nimittäin kädenkäänteessä!
Kahteen keskikokoiseen kuivakakkuun (1 litran vuoka):
3 dl grahamjauhoja
3 dl
vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 tl vaniliinisokeria
4 dl sokeria
4
kananmunaa
4 dl (luonnon)jugurttia
150 g voita, sulatettuna
(kunnon tujaus 43 cuarenta y tres
–likööriä tai rommia)
Laita uuni lämpeämään 160
asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään.
Kaada munavaahtoon sulatettu voi ja jugurtti ja sekoita. Lisää lopuksi kuivat aineet.
Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina kahteen voideltuun kakkuvuokaan, ja paista
uunin keskiosassa noin 50 minuuttia tai kunnes kakut ovat keskeltä(kin) kypsiä.
Voit kokeilla kakun kypsyyttä tökkäämällä puisen tikun sen keskelle. Jos
tikkuun ei jää taikinaa, kakku on valmis.
Päälle:
3 dl turkkilaista jugurttia tai tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
1 tl sitruunankuorta raastettuna
Valuta jugurtti kuivaksi ennen päällystyämistä. Näin päällinen pysyy jämäkämmin kakun pinnassa. Sekoita aineet keskenään ja kauho jäähtyneen kaakun päälle.
Syksyn karu, mutta kaunis väriloisto |
Paula
p.s. voit käyttää kakkuun maustettua jugurttia tai lisätä siihen vaikkapa inkivääriä! Tämä on hyvä, neutraali kakkupohja, joten nyt voit lisätä siihen ripauksen omaa villiä mielikuvitustasi! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti