torstai 20. maaliskuuta 2014

Peach jamalaide

Pahoitteluni pitkästä hiljaiselosta! Olen ollut tiukasti kiinni backpacker -elämässä, ja siksi bloginpäivittely on ollut hieman tahmeaa. Kun on koko ajan tien päällä, nettiyhteys ei olekaan enää niin selvä asia kuin kotosalla. Nyt olemme kuitenkin tyytyiväisinä mukavassa motellissa (!!!), jossa nettiyhteys toimii sujuvasti. Huoneestamme löytyi myös pikkuruinen liesi ja kattila. Tämä lämmitti mieltäni erittäin paljon, sillä löysin tänään kaupasta herkullisia keltaisia persikoita. Ensiksi luulin, että keltaiset unelmat olivat aprikooseja, mutta maistelun jälkeen totesin, että kyseessä täytyy sittenkin olla persikka (oli pakko googlettaa, että olisin täysin varma asiasta! :)). Kovista kokkausvieroitusoireista kärsivänä päätin laittaa padan heti porisemaan, ja tehdä meille iltapalaksi herkullista levitettä paahtoleipien päälle. En voi sanoa tämän levitteen olevan hilloa tai marmeladia, koska siinä on myös voita seassa. Siksipä nimesin sen jamalaideksi. Ehkä jamabutter olisi sittenkin ollut osuvampi nimi?! ;) Niin tai näin, setistä tuli niin maukasta, että se katosi hetkessä. Kotona kokkailisin jamalaidea ehdottomasti viikonloppubrunssille. Voit kokeilla ohjeeseen muitakin hedelmiä ja voit twistailla makuja lisäämällä joukkoon vaikkapa yrttejä (kannattaa kuitenkin kokeilla vain yhtä makukomboa kerrallaan). 

Jamalaideen:
3-4 kypsää persikkaa
appelsiini
3 rkl sokeria
1 dl vettä
25 g voita
Pese ja paloittele persikat. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta sen kuori talteen. Purista appelsiinimehu kattilaan ja lisää persikat, appelsiininkuori ja vesi. Kiehuttele matalalla lämmöllä parikymmentä minuuttia tai kunnes persikat ovat pehmeitä. Kun seos on kiehunut kasaan, lisää sokeri ja voi. Tarkista maku. Jos kaipaat makuun hapokkuutta, lisää seokseen pari tippaa sitruunamehua. Anna levitteen jäähtyä. Tarjoile paahtoleivän päällä. 

Rakkaudella,

travelleri-Paula

p.s. Olen poikaystäväni kanssa kahden kuukauden reppureissulla. Tällä hetkellä ihmettelemme Uuden-Seelannin mielettömiä maisemia. Reilun viikon päästä suuntaamme nokkamme kohti Australiaa. Viimeistään sieltä lisää!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Läksiäispullat



Jos kaipaat jotain erilaista perinteisten laskiaispullien sijaan, kokeile näitä! Idea nähin pulliin lähti ihan rehellisesti siitä, että jääkaapinnurkat piti saada koluttua tyhjiksi. Olemme lähdössä reissuun, joten kaikki ylimääräiset maidot ja kananmunat piti saada tuhottua johonkin. Kermaa tai hilloa ei kaapissa ollut, joten ajattelin kyhäillä laskiaisajan Läksiäispullat kaikista kaappien jämäpaloista ;)

Läksiäispullat (noin 12 kpl):
1 annos pullataikinaa
Tee pullataikina ohjeen mukaan. Pyöritä pullista palloja ja anna niiden kohota hetki liinan alla ennnen paistamista. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista ohjeen mukaan.

suklaakiisseliin:
2 dl (täys)maitoa/kermaa
2 keltuaista
1 rkl sokeria
pala vaniljatankoa
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl maissitärkkelystä
Lämmitä maito, maissijauhot, kaakaojauhot  ja halkaistu vaniljatanko kattilassa lähes kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Ota kiisseli pois levyltä, kun se alkaa paksuuntua. Kaavi vaniljatangosta siemenet kiisseliin. Nappaa vaniljatanko talteen, voit maustaa sillä vaikkapa sokerin*. Sekoita vähän kuumaa maitoa keltuaisten joukkoon ja sekoita. Sekoita sitten keltuaiset maidon joukkoon koko ajan hyvin vatkaten. Jos keltuaisia ei vatkaa, ne menevät kokkeliksi kuumassa maidossa. Kuumenna seosta liedellä kunnes siitä tulee paksua. Anna kiisselin jäähtyä kokonaan ennen kuin teet täytteen.

Täyte:
100 g voita
50 g suklaata sulatettuna
iso kourallinen pähkinöitä rouhittuna
2 rkl tomusokeria
ripaus suolaa
suklaakiisseli
Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää kiisseli joukkoon. Lisää sitten rouhitut pähkinät. Sulata suklaa. Lisää suklaa täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Anna täytteen jähmettyä hieman jääkaapissa ennen täyttöä.

Lisäksi:
pullan sisustaa
amarettoa
kookoshiutaleita
Halkaise pullat keskeltä kahtia. Nypi pullien pohjapaloista vähän sisustaa kulhoon. Kostuta pullapalat amaretolla ja lisää kookoshiutaleita. Täytä pullat massalla. Pursota suklaatäytettä pullien reunoille ja tökkää päälle kansipala. Tomuta pullien päälle hieman kaakaojauhetta ja tomusokeria.

Nämä pullat kuvastavat ehkä Suomen laskiaissäätä tänä vuonna - vähän ruskeaa ja vähän valkoista. Me ei lähdetä tänä vuonna pulkkamäkeen, vaan suunnataan nyt nokkamme kohti Tokiota! 

Sore dewa!

Rakkaudella,

Paula

*laita pesty ja kuivunut vaniljatanko sokeripurkkiin ja anna sokeirn maustua. Mitä kauemmin tanko on purkissa, sen vaniljaisempaa sokerista tulee! :)