Sain tehtäväkseni tänä viikonloppuna leipoa pienen pojan ihan ensimmäisille syntymäpäiville kakun. Halusin, että kakku näyttäisi kesäiseltä ja sopivan leikkisältä pienen lapsen synttärikesteille. Lopputuloksena syntyi pirteä nallekakku. Kakun ihanasta nallekoristeesta saan kiittää Sanna-Maria, joka tekee kakkukoristeita ja koruja mittatilaustyönä! Sannan tekemät kakkukoristeet kestävät pidempääkin säilytystä, joten omat kakkukoristeet voi pitää kemujen jälkeen muistona mahtavista juhlista! :) Käy tsekkaamassa Sanna-marin sivut täältä.
Nallekakun makutoivomuksena oli, ettei se olisi liian kermaista. Olen huomannut, että monet eivät tykkää täytekakuista juuri siksi, että niissä on perinteisesti käytetty rutosti kermaa täytteenä. Itse käytän yleensä kermaa vain sen verran, että kakun makuun saadaan täyteäisyyttä, mutta muuten täytteet saavatkin olla jotain ihan muuta. Kesän kunniaksi valitsin kakun makupareiksi mansikan ja raparperin. Koska mansikat ovat vielä melko tyyriitä (ja osa myös hyvin mauttomia), en laittanut kakkuun tuoreita mansikoita ollenkaan. Suosittelen niitä kuitenkin käytettäväksi, kun mansikka-aika alkaa olla maukkaimmillaan. Muuttamalla kakun päällistä (väri, koristeet), voit kustomoida kakun juuri omiin juhliisi sopivaksi.
Kakkuun (noin 24 hengelle):
2 x täytekakkupohja (älä tuplaa leivinjauhe- ja vaniliinisokerimääriä)
Sokerimassaa kakun koristeluun ja päällystämiseen
kakkukoristeita
Täyte 1:
400 g mansikoita, pakaste
2 isoa limeä
1 dl vettä
1 dl
sokeria
4 liivatelehteä
Keitä mansikoita, sokeria ja vettä matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää limeistä puristettu mehu. Anna seoksen jäähtyä ja soseuta se sitten sileäksi. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kunnes ne ovat pehmeitä. Liota liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää mansikkaseokseen.
Täyte 2:
2 prk raparperi-mansikkarahkaa
limemehua
2 dl mansikkajugurttia
2 dl + 2 dl kermavaahtoa, vatkattuna
3 liivatelehteä
(mansikoita)
Täyte 2:
2 prk raparperi-mansikkarahkaa
limemehua
2 dl mansikkajugurttia
2 dl + 2 dl kermavaahtoa, vatkattuna
3 liivatelehteä
(mansikoita)
Käytä täytteeseen 2 dl kermaa. Sekoita kaikki aineet keskenään. Käytä liivatetta samoin kuin edellä.
Kostutukseen:
maitoa/mansikkamehua/situunalla maustettua vettä
Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Päällystä kakkupohjien paistamiseen käyttämäsi vuoka leivin- tai voipaperilla. Laita pohjalle yksi pohjalevy. Kostuta. Kaada pohjalle täyte 1. Seuraavan pohjan päälle tulee täyte 2 jne. Viimeiseksi kakun päälle tulee täytettä 2. Kun kakku on kasattu, päällystä se kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia (tai seuraavaan päivään). Kun irrotat kakkua vuoasta, pyöräytä se irti vuoan reunoilta veitsen avulla. Näin kakku pysyy kasassa kun nostat vuoan reunat irti.
Päällystä kakku lopulla kermalla, ja tasoita sillä kakun pinnan ja reunojen epätasaisuudet.
Vinkki: Laita rusetin sisään foliota muodon säilyttämiseksi. |
Kauli sokerimassa isoksi levyksi. Katso, että levy on hieman suurempi kuin kakku - lyhyeksi jääneitä helmoja on vaikeampi fiksailla kuin liian pitkiä. Pyöräytä massa löyhästi kaulien ympärille ja rullaa se varovasti kakun päälle. Tasoita massa kakun pintaan ensin päältä, nostele se sitten kohdilleen helmoista. Helmoja kannattaa varovasti "kiristää" (ei kuitenkaan voimalla), näin reunat asettuvat rypyttömästi paikoilleen.Leikkaa ylimääräiset helmat pois. Jos haluat, voit pyöritellä ylimääräisestä massasta koristeita kakun päälle ja ympärille. Esimerkiksi tässä kakussa massaan tuli pieni reikä, kun irrotin sitä alustasta (muista hyvä tomutus ennen kaulintaa!!). Reikä peittyi näppärästi rusettikoristeella. Pienet kauneusvirheet ovat siis fiksattavissa, niistä ei kannata ottaa liian suurta stressiä :)
Paljon onnea pienelle Paavolle!!
Rakkaudella,
Paula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti