keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Maalaiskaakku

Kyllä maalla on ihanaa! Sieltä löytää vaikkapa kaikkia ihanuuksia kakun täytteeksi. NAM! 
Koska maalla ei sovi koreilla, tämänkään kakun koristeluun ei mene aikaa juuri ollenkaan. Tärkeintä on, että kakku on maukas.
Tein pohjan gluteenittomaksi, mutta voit vallan hyvin tehdä sokerikakkupohjan tätä kakkua varten. Vaikka tekisit pohjan gluteenittomista jauhoista, seuraa sokerikakkupohjan ohjeita.

Gluteenittomaan pohjaan korvasin sokerikakkupohjan vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella (3 dl) ja perunajauhojen sijaan käytin mantelijauhoja. Lisäsin pohjaan vielä 0,5 dl mantelirouhetta ja 50 g sulatettua voita.

Täytteet:
3 dl vadelmia ja/tai mansikoita
2 dl mustikoita
2 dl omenasosetta
tujaus tummaa rommia
1-2 banaania
2 dl kermaa vaahdotettuna
1 prk rahkaa
sokeria
(maitoa tai omenamehua kostutukseen)


Sekoita marjat, rommi ja omenasose keskenään. Maista seosta. Jos se on liian kirpeää, lisää siihen sokeria makusi mukaan. Sössää ainekset sekaisin niin, että ne mehustuvat hieman (jos mehua irtoaa paljon, sinun ei tarvitse kostuttaa kakkua). Sekoita vatkattu kerma ja rahka keskenään. Lisää sokeria noin 2 rkl. Noin 1/3 tai puolet tästä kerma-rahkaseoksesta menee kakun täytteeksi, loput käytetään kakun koristeluun. 
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Nosta pohjapala paistossa käyttämäsi (leivinpaperilla vuoratun) kakkuvuoan pohjalle. (Kostuta kakku). Kaada puolet marja-omenaseoksesta pohjan päälle. Siivuta puolet banaanista seoksen päälle niin, että banaani vuoraa koko pinnan. Lusikoi pinnalle vielä ohut kerros kerma-rahkaseosta. Nosta toinen pohjapala täytteiden päälle ja tee sama uudestaan. Nosta viimeinen kerros kakun päälle ja kostuta kakun pinta. Vuoraa kakku kelmulla tai foliolla. Nosta kakku maustumaan jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi. Tarkista, että kakku on vuorattu hyvin, ettei siihen tarttuisi makua jääkaapista. 
Maalla kaikki on kaunista!
Nosta kakku tarjoiluastialle ja peittele se kerma-rahkaseoksella. Koristele kakku lopuksi marjoilla. 

Tämä kakku naatiskellaan terassilla! :)

Rakkaudella,
Paula

p.s. kuvien astiat on tehty käsityönä. Käy kurkkaamassa Mustan Linnun sivut täältä.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Jyväiset sämpylät

Näissä sämpylöissä on töitä hampaille! Jos et tykkää pullamössöleivistä, niin tässä sinulle passeli leipätaikinan ohje. Tein taikinan kuivahiivaan, mutta jos sinulta löytyy tuorehiivaa, voit vallan
hyvin tehdä taikinan siihen.

Taikinaan (noin 18 isoa sämpylää):
1 pss kuivahiivaa tai 50 g tuorehiivaa
5 dl vettä
3 dl vehnäjauhoja
5-7 dl sämpyläjauhoja
1 d kaurahiutaleita
0,5 dl seesaminsimeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä
2 porkkanaa raastettuna
1 omena raastettuna
0,5 dl oliiviöljyä
3 tl suolaa
(2 rkl hunajaa)
1 muna voiteluun
Sekoita kuivahiiva vehnäjauhojen joukkoon. Kaada joukkoon kuuma (42 asteinen) vesi. Jos teet taikinan tuorehiivaan, liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää sitten jauhot joukkoon. Anna taikinajuuren kuplia puoli tuntia. 
Kaada taikinajuuren joukkoon kaikki aineet paitsi sämpyläjauhot ja sekoita. Lisää sämpyläjauhoja taikinaan vähitellen. Alusta taikinaa käsin tai veivaa taikina yleiskoneessa. Jos teet alustuksen käsin, sitkon syntymiseen menee aikaa vähintään 20 minuuttia!
Kun taikina alkaa irrota kulhon reunoilta ja pohjista, taikina on valmis. Anna taikinan levätä puoli tuntia. 
Jaa taikina kahteen osaan, näin taikinaa on helpompi käsitellä. Vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla ja tee siitä tasainen pötkö. Leikkaa pötkö samankokoisiin palohin ja pyörittele niistä palloja. Nostele sämpylät pellille ja kohota vielä 15 minuuttia. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle vielä kurpitsansiemeniä. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Syö ja nauti! :)

Rakkaudella,
Paula

Porkkanakakku

Tämä ohje on passeli 1 litran vetoiseen kuivakakkuvuokaan, eli aika pieneen kakkuun. Jos teet kakun suurempaan vuokaan, tee ohjeesta 1,5 kertainen annos. 

Kakkuun:
100g voita
2 dl sokeria
3 keltuaista
1 dl kermaa
2,5 dl vehnäjauhoja
50 g mantelilastuja paahdettuna
2 porkkanaa raastettuna
2 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
ripaus kanelia
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
Voitele ja korppujauhota kuivakakkuvuoka. Paahda mantelilastut pannulla. Pidä pannua matalalla lämmöllä, jotta mantelit eivät pala. Sekoita kuivat aineet keskenään. Raasta porkkanat ja tiputa niiden päälle muutama tippa sitruunamehua. Näin porkkanat eivät tummu. Raasta inkivääri. Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset joukkoon yksitellen, koko ajan sekoittaen. Nostele kerma varovasti taikinan joukkoon. Lisää porkkanat ja inkivääri ja nostele varovasti sekaan. Lisää lopuksi jauhot. Sekoita taikinaa vain niin, että kaikki aineet ovat tasaisesti taikinan "sisällä". Älä vaivaa taikinaa liikaa, muuten siitä tulee sitkasta.
Kaada taikina tasaisesti voideltuun vuokaan ja nosta uunin keskiosaan 160 asteeseen. Paista kakkua noin 50 minuuttia. Kokeile paistotikulla, onko kakku valmis myös sisältä ennen kuin nostat sen pois uunista. VINKKI: Jos kakun reunat ovat irronneet vähän vuoan reunoilta silloin kakku on yleensä valmis.

Päälle:
100 g tuorejuustoa
2 rkl turkkilaista jugurttia
ripaus inkivääriä
2 dl tomusokeria
2 tl sitruunan raastettu kuori
pari tippaa sitruunamehua
puolikas porkkana, raastettuna
Vatkaa ainekset sekaisin. Lusikoi päällinen jäähtyneen kuivakakun päälle. Päällinen on melko löysää, joten kuorruta kakku niin, ettei päällinen valuisi ihan kokonaan lautaselle. Koristele kakku vielä porkkanaraasteella ja pähkinän paloilla. Nosta kakku kylmään noin puoleksi tunniksi ja tarjoile iltapäiväkahveilla tai puutarhajuhlissa.

Nautinnollisia kesäpäiviä!

Rakkaudella,
Paula

p.s. tämä kakku on parhaimmillaan kun se on saanut levätä yön yli. Kakku kannattaa siis paistella päivää ennen tajoilua. Tarjoilupäivänä voit kuoruuttaa ja koristella sen.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ohra-porkkanaleipä

Nyt otti... you know it! :) Halusin kokeilla vähän erilaista ohraleipää, joten lisäilin tämän leivän joukkoon vähän porkkanaa. Kuvassa porkkana ei valitettavasti näy, mutta se antaa ihanan pirteän lookin leivälle. Ohjeessa vehnäjauhojen määrä on viitteellinen. Suosittelen, että tarkkailet taikinan koostumusta alustaessasi taikinaa. Se ei missään tapauksessa saa olla liian tiukkaa (jos näin käy, olet laittanut taikinaan liikaa jauhoja). Lisäile jauhoja siis etenkin alustuksen loppuvaiheessa vähän kerrallaan. Jamie Oliver sanoi mielestäni hyvin jossain ohjelmassaan leipätaikinasta; sen pitäisi tuntua raskaana olevan naisen masulta! :) Jos sinulla on näppituntuma tähän, osaat varmasti myös valmistaa oikein hyvän leipätaikinan!

Taikinaan (kolme pientä leipää):
250 g maitorahkaa
3 dl vettä
50 g tuorehiivaa
0,5 dl öljyä
3 tl suolaa
1 rkl sokeria
4 (keskikokoista) porkkanaa
3 dl ohrajauhoja
7-9 dl vehnäjahoja
Tee ensin taikinan juuri: sekoita rahka ja vesi. Seoksen tulisi olla kädenlämpöistä. Jos otat rahkan suoraan jääkaapista, voit sekoittaa siihen lähes kiehuvan veden. Näin seoksesta tulee oikean lämpöistä. Lisää hiiva ja sekoita. Lisää sitten noin 3 dl vehnäjauhoja, sekoita ja anna levätä puolisen tuntia. Tässä ajassa taikina on paisunut ainakin kaksinkertaiseksi. Jos näin ei ole käynyt, hiiva ei ole aktiivista (rahka-vesiseos on ollut joko liian kuumaa tai liian kylmää). Jos hiiva ei käy, taikina ei kohoa, eikä leivistä tule muhkeita. Tarkista siis alussa, että rahka-vesiseos todellakin on kädenlämpöistä!
Tee taikina: lisää taikinaan öljy, suola, sokeri ja raastetut porkkanat, ja sekoita. Huomioi, että myös porkkanoiden koko vaikuttaa siihen, kuinka paljon jauhoja taikinaan tarvitset! Jos käytät isoja porkkanoita, tulet mitä luultavimminkin tarvitsemaan enemmän jauhoja. Lisää taikinaan ohrajauhot ja 3-4 dl vehnäjauhoja. Ala vaivata taikinaa (jos teet käsin) tai laita taikina monitoimikoneeseen. Vaivaa taikinaa kunnes siihen alkaa muodostua sitkoa, eli taikina alkaa irtoilla kulhon reunoilta. Jos taikina tarttuu edelleen kovasti käsiisi, tai se ei irtoile kulhon reunoilta, lisää jauhoja. Jatka taas alustamista. Lisää jauhoja kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta ja se muodostaa kiinteän pallon. Huomaa, että jos teet alustuksen käsin, siihen menee helposti parisenkymmentä minuuttia (riippuen tietenkin leipurin vaivaustaidoista! :D). Suosittelen, että teet alustuksen kuitenkin sitkeästi loppun asti, sillä silloin leivistä tulee maukkaita! Älä siis oio tietäsi onneen vehnäjauhoilla!!!
Kun taikina on valmis, anna sen levätä taas puolisen tuntia. 
Vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla. Tee taikinasta pötkö ja jaa se kolmeen osaan. Pyörittele osat leivän muotoisiksi ja nosta ne öljytylle (puhtaalle) uunipellille. Paista leipiä uunin keskiosassa 175 asteessa noin 40 minuuttia. Jos teet leivästä sämpylöitä, paistoaika on lyhyempi! Kun leivät ovat kypsiä, nosta ne uuniritilälle. Nosta leivät lämpimään uuniin (ota uunista lämmöt pois!) luukku auki kuivumaan. Näin saat leivillesi rapsakan kuoren.

Ja sit ei muuta ku naattimaa!

Rakkaudella, 
Paula

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Marjakohokas

Kohokasta, NAM! Helppo, nopea ja aivan ihana päätös hyvälle aterialle. Kohokasta tehdessä on hyvä muistaa, että kohokas ei odota syöjiään, vaan syöjät odottavat kohokasta. Se nimittäin lässähtää ihan silmissä! Tee kohokas siis juuri ennen tarjoilua. Tässä kohtaa tuleekin ihan kiva breikki aterian ja jälkkärin välille, ja ruokailijoiden makunystyrät pääsevät heräilemään taas uuteen makuelämykseen :)
Tämä annos on kahdelle. Minulla oli käytössä noin litran vetoinen astia, ja taikinaa siihen tuli ennen paistoa noin puoleenväliin. Koska astiassani oli niin reilusti tyhjää tilaa, kohokas ei noussut kovinkaan paljon reunojen yli. Jos käytät pienempää ja kapoisempaa astiaa, niin vuoraa astian ulkoreunat leivinpaperilla. Paperi saa nousta reilusti reunojen yli. Näin kohokas on tuettu kun se alkaa nousta. Kiinnitä leivinpaperireuna paistonkestävällä narulla.

Kahdelle:
30 g voita
0,5 dl vehnäjauhoja
2 dl marja- tai hedelmäsosetta
tilkka aprikoosibrandyä tai amarettoa
tuoretta inkivääriä raastettuna
2 valkuaista
2,5 rkl sokeria 
voiteluun: voita ja sokeria
tarjoiluun: kermavaahtoa tai jäätelöä

Laita uunipelti uunin keskiosaan. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele paistoastia voilla ja ripottele koko astia sokerin peittoon (karistele ylimääräiset sokerit pois). Sokerointi auttaa kohokasta "kipuamaan" paistoastian reunoja pitkin, ja näin se kohoaa paremmin. Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita. Nosta kattila liedeltä ja lisää taikinaan marja- tai hedelmäsose, aprikoosibrandy ja inkivääriraaste. Jos käytät happamia marjoja, suosittelen, että sokeroit ne soseutusvaiheessa. Näin kohokkaastasi ei tule hapan. Käytin tähän kohokkaaseen vadelmia, mansikoita ja mustaherukoita. Puristin soseen siivilän läpi, koska halusin eroon siemenistä ja kuorista. Laitoin soseen joukkoon pari ruokalusikkaa sokeria.
Vatkaa valkuaisen puhtaassa ja kuivassa astiassa vaahdoksi. Lisää sokeri valkuaisten joukkoon kolmessa osassa, koko ajan vatkaten. Älä vatkaa valkuaisia liikaa, sillä muuten vaahdosta tulee liian kovaa, eikä se sekoitu enää niin hyvin. 
Nosta noin ruokalusikallinen valkuaisvaahtoa marjataikinan joukkoon. Sekoita. Kaada taikina valkuaisastiaan, ja nostele varovasti sekaisin. Tarkoitus olisi, että massa pysyy ilmavana. Näin kohokas kohoaa uunissa. Kohokkaan taika perustuu siihen, että taikinan ilmakupliin menee kuumaa ilmaa, joka nostaa kohokasta. Eli mitä ilmavampi taikina, sen komiampi kohokas!
Nosta kohokas kuumalle uunipellille, ja paista uunissa 20-25 minuuttia. Älä avaa uuniluukkua paiston aikana, sillä kohokas saattaa lässähtää.
Tarjoile heti kermavaahdon tai jäätelön kera.

Rakkaudella,
Paula

p.s. kuvan astiat @ www.mustalintu.fi

Äiteen syrän

Äitienpäivä kolkuttelee jo ovella. Mikäs sen parempaa kuin yllättää äiti itsetehdyllä
kakulla? Tämä kakku on helppo valmistaa vaikkapa koko perheen voimin. 
Suosittelen, että teet kakkupohjat valmiiksi jo pari tuntia ennen kakun leikkaamista ja täyttämistä. Kakku kannattaa koota päivää ennen h-hetkeä, sillä näin kakun maut pääsevät tasaantumaan, ja kakku ehtii kostua tasaisesti. Käytin itse täytteessä liivatetta, sillä leikkasin kakun sydämen muotoon isosta (24 cm levyisestä) pyöreästä kakusta. Halusin, että kakku pysyy varmasti napakasti koossa myös leikatessa. Leikkasin kakun yksinkertaisesti siksi, että en omista sydänkakkuvuokaa. Jos sinulta moinen löytyy, tee kakku ihmeessä siihen. Tällöin et välttämättä tarvitse täytteeseen liivatetta. 
Kakkupohja ja täytteet ovat mitoitettu siis 24 cm levyiseen kakkuvuokaan. Jos käytät pienempää vuokaa, voit pienentää määriä hieman.

Sydänkakku 
1,5 kertainen sokerikakkupohja-annos (leivinjauhemäärä on riittävä, jos käytät vain 2 tl)

Täytteet:
1 prk kermarahkaa
1 prk kermaa
1 banaani
2 tl vaniliinisokeria
(sokeria, jos haluat täytteestä todella makeaa)
0,5 dl mansikkahilloa
250 g pakastemansikoita
1 dl sokeria
2 dl vettä
2 rkl sitruunamehua
(3 liivatelehteä)
maitoa kostutukseen
250- g (punaista) sokerimassaa (250 g riitti juuri 24 cm levyisestä LEIKATTUUN sydämeen, eli kakku oli loppujen lopuksi tuosta koosta huomattavasti pienempi. Ota tämä huomioon, jos teet kakun suoraan isompaan sydänvuokaan.)

Valmista ensin kiisseli mansikoista: kaada kattilaan vesi, sitruunamehu, sokeri ja mansikat. Keittele miedolla lämmöllä, kunnes suurinosa vedestä on haihtunut ja liemestä on tullut paksua. Anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka, sokeri(t) ja banaani. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukokon jäähtynyt mansikkaliemi ja sekoita tasaiseksi. Jos täyte näyttää nyt mielestäsi juoksevalta, laita täytteeseen liivatetta (= liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kunnes ne ovat pehmeitä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois, ja sekoita ne tilkkaan kiehuvaa vettä). Jos teit mansikkaliemestä jämäkkää, täyteen ei pitäisi olla kovin juoksevaa.
Leikkaa kakkupohja poikittaissuunnassa kolmeen osaan. Vuoraa käyttämäsi kakkuvuoan pohja leivinpaperilla, ja nosta yksi kakkukerros vuoan pohjalle. Kostuta pohja maidolla. Levitä ohut kerros mansikkahilloa kakkupohjalle. Kaada puolet täytteestä pohjan päälle. Nosta toinen kakkupohjapala täytteen päälle, ja toista sama uudestaan. Nosta lopuksi viimeinen pohja päälle kanneksi ja painele kakkua varovasti tiiviimmäksi. Peittele kelmulla ja nosta jääkaappiin seuraavaan päivään (tai muutamaksi tunniksi).
Ota kakku jääkaapista ja  poista kelmu, kakkuvuoan reunat ja leivinpaperi kakun ympäriltä (ei pohjasta!). Piirrä kakkuun kevyet sydämenmuotoiset viillot veitsellä. Näin tiedät, mistä leikkaat kakun muotoon. Leikkaa kakku terävällä veitsellä sydämeksi. Laita leikatut kakkupalat jääkaappiin kylmään, sillä sille saattaa tulla vielä käyttöä myöhemmin (= joku syö sen kuitenkin! :D) 
Liuta kakku varovasti tarjoiluastialle. Kostuta kakun päälliosa maidolla. Tee valkosuklaakreemi, ja päällystä koko kakku sillä. Kreemi sitoo kakun kosteutta, ja näin sokerimassapäällyste ei vety, vaikka kakku odottaisi syöjiään kauemminkin. Kun kakku on vuorattu, voit kaulia sokerimassan. Voit nostaa kakun työvaiheiden välillä jääkaappiin, mutta muista suojata se hyvin, sillä jääkaapin maut tarttuvat kakkuun todella helposti (etenkin kreemikuorrutuksen jälkeen!).
Kauli sokerimassa tomusokeroidulla alustalla suurinpiirteisesti sydämen muotoon. Näin päällys on helpompi muotoilla kakun päälle. Tarkista, että sinulla on tarpeeksi sokerimassaa. Sitä on parempi olla liikaa kuin liian vähän! Kun massa on tasaisesti kaulittu, rullaa sokerimassa löyhästi kaulimen ympärille, ja rullaa se kakun päälle.Katso, että kakku osuu massan keskelle, sillä sokerimassaa on hankala alkaa siirtää, kun se on osunut kakun kreemipintaan. Painele sokerimassa kakun päälle, ja leikkaa ylimääräiset helmat pois. Voit halutessasi tehdä ylimääräisestä massasta kakulle rypytetyn helman (tai jos haluat näpertää koristeita, tee vaikkapa koristeruusuja). 
Jos haluat koristella kakun pikeerillä, tarvitset sen tekoon valkuaista, tomusokeria ja pari tippaa sitruunamehua. Vatkaa valkuaista hetki itsekseen, lisää sitten joukkoon reilusti tomusokeria ja sitruunanmehu ja sekoita. Tee pikeeristä melko jämäkkää, näin se ei valu pursotuspussista, vaan se tulee ulos puristamalla. Käytän itse pikeerin pursottamiseen aina tavallista pakastepussia, jonka kulmaan leikkaan pienen reiän.
Koristele kakku haluamallasi tavalla.

Ihanaa äitienpäivää kaikille mammoille ja mummuille!! <3

Rakkaudella, 
Paula