sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lämmin omenajuoma

Kuva: Pizza Sisters
Oltiin tänään Pizza Sistersien kanssa huiskimassa Ravintolapäivässä Kalliossa. Kuudessa tunnissa väsättiin porukalla 350 pizzaa! HUI! Tahti oli tiivis, mutta pakko sanoa, että oli taas ihan mahtava päivä. Kyllä ruoanlaitto on vaan niin kivaa!:)
Ilma oli Helsingissä tänään aika kolea, ja siksipä monelle maistuikin pizzan lisäksi myös tarjolla ollut lämmin omenajuoma.
Pakko kertoa, että tekijälle kyseinen juoma meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, kun kaupasta ostetuista omenoista ei lähtenyt yhtään makua, jaiks! Noh, ei auttanut kuin vaihtaa omppumerkkiä parempaan (käytin jonagoldeja), ja niistä imettiin maut sitten viimeiseen pisaraan, jotta lopputulokseksi saataisiin maittava herkkujuoma. Tämä siis vinkkinä, että kannattaa käyttää tähän reseptiin mahdollisimman maukkaita omppuja.
Osa raflapäivässä kävijöistä ehtikin jo kysellä reseptin perään. Tässäpä siis ohje.


Lämmin omenajuoma (noin 5 litraa valmista mehua)
500g omenaa
1 l vettä
2 dl sokeria
50 g pala inkivääriä
kanelitanko
vajaa 1 rkl sitruunahappoa (löytyy apteekista, pyydä henkilökunnalta)
½ sitruunanmehu ja -kuori
Kuori (ja viipaloi omenat), lisää vesi ja inkivääri ja sitruunankuori ja –mehu. Keittele miedolla lämmöllä 30 minuuttia. Lisää sokeri ja happo. Anna maustua kattilassa pari tuntia tai jopa seuraavaan päivään. Siivilöi ja tarjoile kylmänä tai lämpimänä.
Sekoitussuhde: 1 osa mehkaa, 4 osaa vettä.

P.s. Kun teet juomaa, muista maistella lientä myös laimennettuna, niin saat kuvan siitä, millaiselta mehu maistuu valmiina. Näin voit vielä fiksailla maut kohdilleen. 

HÖRPS, LURPS ja KLUNK! :)


Rakkaudella,

Paula