tiistai 11. helmikuuta 2014

Vohvelit ja sitruunasiirappi

Vohvelit on yksi jälkkäri, johon en tunnu koskaan kyllästyvän. Jos pääsen viettämään rentoa
viikonloppua, johon tietysti kuuluu piiiiitkä aamiainen, teen näitä aamupalaksi. Vohvelit ovat myös siitä hyvä herkku, että niihin löytyy melkein poikkeuksetta aina valmistusaineet kaapista. Tämä ohje on tosin kokenut monia muunnoksia, kun jääkaapista on ollut maito lopussa ja se on korvattu milloin rahkalla milloin jugurtilla. Joskus osan vehnäjauhoista olen korvannut grahamjauhoilla erilaisen makumaailman saavuttamiseksi. Tässä kuitenkin ihan perusresepti, jolla itse tykkään voffeleita tehdä. Millaisen muunnoksen tekisit omiin vohveleihisi? 

Vohvelit, 8 kpl:
2 dl kermaa
3 rkl rahkaa
1 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 dl sulatettua voita
3 kananmunaa
1/2 tl leivinjauhetta
(ripaus suolaa)

Paistoon:
voita/öljyä
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Tee keskelle pieni reikä, ja kaada siihen ensin kerma ja sitten vesi, koko ajan sekoittaen. Lisää sitten rahka. Tällä tavoin varmistan, että taikinaan ei tule jauhokökköjä, vaan siitä tulee silkkistä ja tasaista vohvelitaikinaa. Anna jauhojen turvota hetki nesteessä. Lisää sitten kananmunat ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna vohvelirauta ja sivele se voilla tai öljyllä jokaisen vohvelin välissä. Yhden vohvelin paistoon menee parisen minuuttia, mutta kannattaa optimoida paistoaika oman vohveliraudan tehokkuuden mukaan.

Sitruunasiirappi:
2 rkl aprikoosihilloa
1,5 dl vettä
sitruunanmehu ja -kuori
0,5 dl sokeria
hunajaa
1 tl vaniliinisokeria tai pieni pala vaniljatankoa
Laita kaikki aineet kattilaan ja keittele kasaan miedolla lämmöllä kunnes seoksesta tulee tahmeaa ja siirappimaista.

VINKKI: voit halutessasi lisätä siirapin joukkoon muitakin makuja. Huomasin hedelmäkorissamme nahistuneita mandariineja, joten puristin niistäkin mehut siirapin joukkoon. Voit hyvin tehdä siirapista vaikkapa appelsiininmakuisen.

Valuta valmiin vohvelin päälle vähän siirappia (se on todella makeaa!) ja koristele se marjoilla tai hedelmillä. Voit kruunata vohvelin myös kermavaahdolla tai vaniljajäätelöllä.

Bon Appetit!

Rakkaudella,

Paula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti