sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Suklaa-banaani-kookosmuffinit


Chocococonana!!
Nämä muffarit ovat eeppistä tavaraa niin lasten kuin aikuistenkin kutsuille. Pohjat olivat meheviä
vielä pari päivää leipomisen jälkeenkin, mikä on mielestäni iso plussa leivonnaiselle. Tietysti tavoitteena on, ettei näiden herkkujen tarvitsisi pöydällä niin kauan lojua.

Jälleen kerran minulle iski hirveä leivontahimo, kun kaapissa ei ollut juuri mitään. Pöydällä lojui muutama banaani ja pitkällisen kaappien kaivamisen jälkeen käteeni osui kookosmaitopurkki. Näiden kahden aineen ympärille sitten syntyi ajatus tästä ohjeesta. Jos minulla olisi ollut tummaa suklaata tai mantelirouhetta, niitä olisi ehdottomasti hulahtanut tämän taikinan joukkoon. Mutta. Joskus on hyvä sniiduilla pienestäkin jotain herkkua. Muffarit olivat tosi hyviä jo ihan sellaisenaankin, mutta lisää buustia ne saivat, kun pääsin äitini luona kuorruttelemaan ja koristelemaan kakkuset komeampaan muotoon.

Tarvitset (18 isoa muffinssia):
2 dl öljyä
2 dl kananmunia (käytin 3 kananmunaa ja 3 keltuaista)
2 dl sokeria
2 dl kookosmaitoa
2 banaania
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
(0, 5 dl mantelirouhetta)

Päälle:
200 g suklaata sulatettuna
1 dl kermaa
1 rkl voita
2 dl kookoshiutaleita

Vatkaa munat, sokeri ja öljy vaaleaksi vaahdoksi. Soseuta banaani kookosmaidon sekaan. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita jauhot ja kookos-banaaniseos vaaleaan vaahtoon. Jos haluat, voit siivilöidä jauhot taikinaan, jottei siihen jäisi paakkuja. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorruttamista.

Paahda kookoshiutaleita kuivalla pannulla kunnes ne saavat kauniin kullanruskean värin. Laita suklaa, voi ja kerma kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Dippaa muffinssia suklaakastikkeeseen ja sen jälkeen kookoshiutaleisiin (tai ripottele kookoshiutaleet suklaan päälle).

Enjoy but do save one for your mate, too!! :)

Rakkkaudella, 
Paula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti