lauantai 5. tammikuuta 2013

Flöde mustikkapiirakka

Olen ihan hulluna makeisiin piirakoihin. Etenkin jos pohja on osattu tehdä maukkaaksi, piirakkaa voi syödä napa raikuen! Tämän pohjan ohjeen sain joskus aikoinaan mun pomolta, kun olin kylmäkkönä eräässä kahvilassa. Se oli muuten maailman paras työ! Sain leipoa koko päivän, ja sain siitä palkkaa! Not bad! :) 
Tähän pohjaan on tehty aina muunnelmia sen mukaan, millasta piirakkaa olen tekemässä. Pohja on todella löysää, ja niin pitääkin! Kun piirakan ottaa pois uunista, piirakka saisi olla keskeltä vielä vähän löllöä. Piirakka tiivistyy jäähtyessään, joten parasta syödä koko piirakka vielä kun se on lämmin!

Pieneen piirakkaan (16 cm vuoka):

100 g margariinia huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1dl vaniljajugurttia

Päälle:
2,5 dl mustikoita
3 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi sokeri, margariini ja jauhot käsin sekaisin. Lisää muna ja sekoita joukkoon. Lisää vaniljajugurtti ja sekoittele. Taikinan pitäisi tuntua pehmeältä käsissä. Voitele pieni kakkuvuoka margariinilla, ja kaada taikina vuokaan. Kaada mustikat pohjat päälle ja ripottele mustikoiden päälle sokeria ja perunajauhot (perunajauhot saostavat hieman keskustaa, sillä mustikoista tulee paistettaessa vetisiä). Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Jos et ole varma onko piirakka kypsää, heiluttele vuokaa varovasti. Jos keskusta hyllyy kovasti, keskusta on vielä liian raakaa. Kun keskusta hyllyy vain vähän, piirakka on passelin kypsyistä. Jäähdyttele piirakkaa hetki ennen tarjoilua. Tarjoile vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai vaniljajugurtin kanssa. 

VINKKI: voit korvata jugurtin jollain muullakin nesteellä kuten maidolla tai kermalla.

Nautiskele perheen kanssa vaikkapa pitkän hiihtolenkin jälkeen. NAM! 

Rakkaudella,

Paula


2 kommenttia:

  1. Ihana blogi ja ihania ohjeita!! Ethän pahastu jos täältä jonkun ohjeen joskus nappaan ja toteutan?? Ja vielä tunnustan näin tehneeni

    VastaaPoista
  2. Alli! Näin juurikin pitää toimia, eihän näitä muuten täällä olisi! :) Kauha käteen ja taikinan veivaukseen!

    VastaaPoista