lauantai 12. tammikuuta 2013

Sämppärit



Sämpylätaikinaan:

5 dl vehnäjauhoja 
5 dl vettä 
1 pss kuivahiivaa 
2 rkl suolaa 
11 dl grahamjauhoja 
3 dl kaurahiutaleita 
1 dl öljyä
1 omena 
1 porkkana 
1 dl auringonkukansiemeniä 
2 rkl sokeria 

Sekoita vehnäjauhot ja kuivahiiva kulhossa. Lisää joukkoon vesi, sekoita ja anna taikinajuuren kuplia rauhassa tunnin verran. 


Lisää taikinajuureen ensin kaikki muut aineet paitsi grahamjauhot. Sekoita hyvin. Lisää 9 dl grahamjauhoja taikinan joukkoon ja aloita alustaminen. Jos taikina ei sitkostumisen jälkeen ala irrota kulhon reunoilta, lisää jauhoja 1 dl kerrallaan taikinan joukkoon. Taikina on valmista, kun se tuntuu kimmoisalta, se irtoaa kulhon reunoilta ja muodostaa tiiviin pallon. Anna taikinan levätä hetki ennen leivontaa.


Ota puolet taikinasta pöydälle ja pyörittele siitä ilmakuplat pois. Tee taikinasta pötkö, ja leikkaa siitä haluamasi kokoisia paloja. Leivo taikinasta palloja ja nostele ne pellille leivinpaperin päälle. Anna sämpylöiden kohota vielä hetki ennen kuin laitat ne uuniin. Ennen kuin tyrkkäät pellin uuniin, kastele sämpylöiden pinta kevyesti vedellä, jotta sämpylöiden pintaan tulisi rapsakka kuori.


Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 minuuttia (riippuen sämpylöiden koosta). Paistoin näitä sämpylöitä melko pitkään, koska halusin, että sämpylät olisivat pinnasta napakoita. Laitoin sämpylät paiston lopuksi uunin ylätasolle 250 asteeseen muutamaksi minuutiksi. Koska nämä sämpylät ovat melko roheita, kova kuori sopii niiden makuun loistavasti.

Nautiskele iltapalaksi tai ota mukaan metsäretkelle.

Rakkaudella,

Paula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti