tiistai 29. tammikuuta 2013

Turistipullat

Ai siis mitkä? 
Nämä olivat anopin tilauslistalla, ja niitähän oli kokeiltava heti. Hetken aikaa piti pohdiskella, että mistä pullasta oikein on kyse. Pienen brainstormauksen jälkeen saimme poikaystäväni kanssa mieleen, mitä nämä kakkuset oikein ovat. Molemmilla on hämärä muistikuva näistä vanhanajan herkuista, joita ei anopin mukaan "saa enää mistään". Ei ihmekään, ettei nämä ihan heti päähän pätkähtäneet.

Nämä nisut ovat aivan älyttömän makeita, eli yksi tällainen riittänee tyydyttämään päivän sokeritarpeet. Turistipullat ovat jotain pullan ja keksin rajamailta: päältä rapsakkaa, sisältä pehmeää.
Jos haluat ilahduttaa vanhempiasi tuulahduksella muistoja, tarjoa näitä! Saat palkinnoksi ehkä muutaman hauskan tarinan menneisyydestä :)

Pulliin (noin 20 keskikokoista tai 10 suurta):
2,5 dl piimää
125 g sulatettua margariinia 
6 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl soodaa
1 tl vaniliinisokeria
1 appelsiinin raastettu kuori

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää appelsiininkuori, piimä ja sulatettu margariini joukkoon ja sekoita. Nostele taikinasta ruokalusikalla kökkäreitä leivinpaperille. Jätä kekojen väliin runsaasti tilaa, sillä keot laajenevat uunissa jonkin verran. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Jäähdytä.


Päälle:
appelsiininmehu
tomusokeria

TAI

vettä
mansikkatomusokeria

Sekoita tomusokeri appelsiinimehun (tai veden) joukkoon ja päällystä pullien tasainen puoli tahnalla. Anna päällisen jähmettyä. Voit maustaa tomusokeria makusi mukaan. Mukaan voi raastaa sitruunankuorta tai ripauttaa pari tippaa vaikkapa karvasmanteliesanssia.

"Ai näitähän nää oliki!"

Rakkaudella,

Paula

Appelsiinikuivakakku

Juhlapöydästä pitää aina löytyä kuivakakkua. En vieläkään tajua miksi, kun se tahtoo aina jäädä juhlissa syömättä. Tämä johtunee siitä, että tarjolla on usein kaikkea muutakin herkullista popsittavaa.
Kuivakakku on kiva tarjottava vaikkapa ihan arkisessa kahvipöydässä. Se on helppo tehdä ja sen voi heittää vaivatta pakkaseen odottelemaan vieraita. Kuivakakku paranee ajan myötä, eli olisi hyvä odottaa muutama päivä, ennen kuin pistelee kakkusen tarjoilupöytään.

Tällä kertaa jääkaapista löytyi vajaa appelsiinimarmeladipurkki ja hyllyllä komeili lähes tyhjä rommipullo (??). Näistä aineksista syntyi appelsiinilla ja rommilla maustettu kuivakakku. En löytänyt kaapistani tällä kertaa tuoretta appelsiinia, mutta jos olisin löytänyt, olisin lisännyt sen kuoren vielä mausteeksi kakun joukkoon. Jos sinulta löytyy appelsiinia, laita ihmeessä sen kuori raastettuna mausteeksi kakun joukkoon! Tästä ohjeesta taikinaa riittää yhteen isoon kuivakakkuun.

Kakkuun:
200 g margariinia (huoneenlämpöisenä)
2,5 dl sokeria
3 munaa
1 dl appelsiinimarmeladia
(appelsiininkuori raastettuna)
0,5 dl rommia
0,5 dl kermaa
3 rkl sitruunanmehua
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniliinisokeria
1 dl mantelilastuja (rouhittuna)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa sokeri ja margariini vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon, koko ajan vatkaten. Sekoita appelsiinimarmeladi, rommi ja sitruunamehu keskenään ja nostele vaahdon joukkoon. Lisää kerma. Sekoita kuivat aineet varovasti taikinan joukkoon. Älä vaivaa taikinaa liikaa, ettei se sitkostu. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista uunin keskiosassa 160 asteessa 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja levätä yön yli.

Tomuttele kakun päälle tomusokeria koristeeksi ja täytä keskusta vaikkapa kekseillä.

Rakkaudella,

Paula 

P.s. kakun keskustassa on koristeena lusikkaleipiä. Niiden ohjeen löydät kohdasta Keksit.

Lusikkaleivät

Nyt tulee perinteistä herkkua! Vaikka kälyni rippijuhlat olivat kaikkea muuta kuin perinteiset, ajattelin, että rippijuhlia ei voi järjestää ilman jotain täysin perinteistä suomalaista juhlapöydän herkkua. Lusikkaleiväthän ovat juuri sitä! Perinteiseen reseptiin ei uskalla kovasti kajota, joten tämä ohje on ihan pertsa-tyylillä väsätty. Yllättäen halusin lisätä vähän vaniliinisokerin määrää tähänkin taikinaan. En tiedä miksi, mutta vaniliinisokeri on mulle suun myötänen, ja siksi sitä joka paikkaan niin avokätisesti heittelen :) 
Täytteenä käytin näissä leivissä Pirkan appelsiinimarmeladia. Marmeladi tuntui aika löysältä, mutta koska pakastin leivät, marmeladi jämähti hyvin paikoilleen. Voit käyttää täytteeseen mitä vain mieleistäsi marmeladia! 
Lusikkaleivät voi surutta heittää pakkaseen, ja nostaa tarjolle parisen tuntia enennen taroilua. Ota esille kuitenkin vain sen verran leipäsiä, kuin luulet niitä menevän. Seuraavana päivänä lusikkaleivät menettävät jo jämäkkyyttään, eivätkä maistu enää niin herkullisilta.

Lusikkaleivät:
200 g voita
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
3 tl vaniliinisokeria
1 tl soodaa

Heitä voi kattilaan. Keittele voita miedolla lämmöllä noin 10 minuttia, kunnes voin väri alkaa muuttua punertavaksi. Tämä anataa lusikkaleipiin makua. Tarkkaile voita koko ajan, ettet polta sitä pohjaan. Nosta kattila pois liedeltä. Kaada voi kulhoon, viskaa sekaan sokeri ja sekoita. Anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita voin joukkoon. Ala muotoilla lusikkaleipiä, kun taikina on vielä hieman löysää. Jos taikina kovettuu liikaa, leipäset alakavat murentua, ja siinä samassa myös leipojan hermot :D
Painele taikinaa pikkulusikaan tiiviisti ja nostele palat pellille. Multa ei löytynyt syvää lusikkaa, joten muotoilin leipäsiä vielä hieman pellillä kuperampaan lusikan muotoon (painele sivuilta, niin lusikan keskusta tiivistyy kuperampaan muotoon). 
Paista lusikkaleipiä uunin keskiosassa 175 asteessa noin 10 minuttia, tai kunnes leipiin on tullut kevyen vaaleanruskeat reunat.

marmeladia (appelsiini, aprikoosi, omena, vadelma..)
sokeria kulhossa

Kun leipäset ovat jäähtyneet, laita yhden leipäsen päälle vähän marmeladia keskelle ja paina toinen päälle. Pyörittele koko komeus sokerissa ja nostele tarjoiluastiaan tai pakasterasiaan.

Tarjoile sellaisenaan kahvin kanssa tai ota osaksi juhlavaa tarjoilupöytää. Lusikkaleipien menestys on taattu, aina! 

Rakkaudella,

Paula

maanantai 28. tammikuuta 2013

Mansikka-valkosuklaajuustokakku

Mun veljen vaimo pääsi ripiltä pari viikkoa sitten, ja viime viikonloppuna vieteltiin rakkaan kälyni rippijuhlia. Olipa muuten hauskimmat ja erikoisimmat rippijuhlat missä olen koskaan ollut! Harvemminpa  rippikoululaiset ovat kolmenkymmenen paremmalla puolen! :)
Minut kutsuttiin juhliin leipuroimaan, ja täältä pesee nyt päivityksiä juhlien antimista. 
Ensimmäisenä kälyni toivelistalta löytyi mansikkainen juustokakku. Koristeet kakun päällä ovat valkosuklaata.

Kakkuun:
300 g keksejä (esim. digestive)
60 g sulatettua rasvaa
200 g raparperi-mansikkarahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
2 keltuaista
2 valkuaista
1 dl sokeria
3 dl mansikkakiisseliä*
1 sitruuna
5 liivatelehteä
*katso ohje kohdasta täytteet/kiisselit/päälliset/kuorrutukset

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu rasva. Taputtele keksitahna voipaperilla päällystetyn irtopohjavuoan (18 cm) pohjalle tiiviisti ja nosta kovettumaan jääkaappiin.
Tee täyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma. Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Sultavalkosuklaa ja lisää se keltuaisten joukkoon vatkaten. Lisää keltuaisseoksen joukkoon mansikkakiisseli ja vatkaa sekaisin. Raasta sitruunankuori seoksen joukkoon. Purista sitruunanmehu kuppiin ja lämmitä se kuumaksi mikrossa. Nosta liivatelehdet veden joukosta, purista niistä ylimääräinen vesi, ja lisää kuuman sitruunamehun joukkoon. Sekoita sitruunanmehu liivatteineen keltuaisseoksen joukkoon. Yhdistä kerma, rahka, tuorejuusto ja keltuaisseos ja vatkaa sekaisin. Nostele valkuaisvaahto lopuksi seoksen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi (tai yön yli). Kun kakku on hyytynyt valmista päällinen ja koristeet:

2 dl mansikkamehua (tai jotain punaista mehua), voit vahvistaa mehun väriä punaisella karkkivärillä
2 liivatelehteä
tilkka kuumaa vettä

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä kunnes ne ovat pehmeitä. Purista ylimääräinen vesi liivatelehdistä ja sekoita kuumaan veteen. Sekoita mehun joukkoon, ja kaada mehu kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa. Jos teet kakun laakeampaan vuokaan, voit tehdä kiillettä enemmän.

150 g valkosuklaata 
(kultaista karkkiväriä)

Sulata valkosuklaa vesihauteessa, ja tee suklaasta lastuja ja kiekuroita leivinpaperille. Voit käyttää apunasi metallista paistinlastaa ja/tai pursotuspussia. Itse kiekauttelin muodot valuttamalla ohutta suklaanauhaa lusikasta
Kun suklaa on kovettunut, leikkaa isoista levyistä mieleisesi muotoisia paloja kakun koristeeksi. Painele levyt kakun reunoille. Lisää kiekurat ja kiemurat kakun päälle. Koska tämä kakku meni rippijuhliin, väsäsin kakun päälle koristeeksi vielä valkosuklaaristin. Hipsuttelin ristin päälle vähän kultaista karkkiväriä, että se näyttäisi juhlavammalta.
Äidin mielestä kakun koristelusta välittyi merihenkinen tunnelma. Hyvä niin, sillä meidän sukulaiskööri on Kotkasta, juhlakalu mukaan lukien

Kakun koristelun voi tehdä yksinkertaisemminkin jättämällä vaikkapa valkosuklaakoristeet kokonaan pois. Kakku näyttää juhlavalta pelkällä punaisella kiilteelläkin.


Ei muuta kuin suku koolle ja herkut suuhun!

Rakkaudella,

Paula

perjantai 25. tammikuuta 2013

Mansikka-valkosuklaa cupcakes



Mistä tietää, että kesän odotus on alkanut? 
No siitä, kun alkaa himoita kesäisiä makuja! Pakko saada mansikkaa! Toivottavsti nämä kakkuset toisivat edes pilkahduksen lämpöä meidän päiviin.
Väsäsin tätä ohjetta varten mansikkakiisselin, jonka ohjeen postailin aikaisemmin. Taikinaan voi toki käyttää valmistakin kiisseliä, jos sellaista sattuu kaapista löytymään. 

Taikinaan:
2 munaa
1,5 dl sokeria 
2 dl mansikkakiisseliä*
0,5 dl maitoa 
2, 5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl vaniliinisokeria

*kiisselin ohjeen löydät kohdasta Täytteet/kiisselit/päälliset/kuorrutukset

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää maito ja kiisseli, ja sekoita varovasti joukkoon. 
Jos haluat, että mansikkakiisselissä ei ole sattumia, vedä mansikkakiisseli tehosekoittimessa tasaiseksi. Jätin kiisseliin kokonaiset mansikat, ja mielestäni oli ihan kiva, kun muffareissa oli makeita yllätyksiä!
Sekoita kuivat aineet varovasti taikinan sekaan. 

Jaa taikina 12 muffinivuokaan, ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 12 minuuttia. 

Suosittelen, että tarkkailet uunisi käyttäytymistä paistamisen aikana. Usein paistoajat ovat viitteellisiä, sillä joissain uuneissa saattaa olla esimerkiksi vikaa eristyksissä (kuten omassa aikaisemmassa uunissani). Osa uuneista taas paistaa epätasaisesti, ja peltiä pitää käännellä paiston puolivälissä.

Kreemi:
Tämä päällinen on napattu talteen entisen kämppikseni kakkukirjasta. Tämä vie kielen mennessään!


125 g voita 
75 g tomusokeria 
100 g valkosuklaata 
2 keltuaista

Sulata valkosuklaa mikrossa. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset joukkoon. Lisää lopuksi valkosuklaa ja vatkaa tasaiseksi. Mulla oli tarkoituksena pursotella tämä päällinen kakkusten päälle, mutta olin fiksuna likkana heittänyt kuorrutteen jääkaappiin kovettumaan. No, kyllähän se kovettui, vähän liikaakin! Ei tullut ihan tasaista jälkeä, joten vetelin tahnan tasaiseksi muffinien pintaan. Koristeina käytin kuivattuja mansikoita ja valkoisia koristekuulia.

Kahvikuppi käteen, kuppikakku suuhun, ja ei muuta kun kesää odottelemaan! :)

Rakkaudella,

Paula

torstai 24. tammikuuta 2013

Mansikkakiisseli

1 l vettä
2 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
400 g mansikoita
1/2 sitruunanmehu ja -kuori

Mittaa vesi, sokeri, ja pottujauhot kattilaan. Lämmitä kiehuvaksi liedellä koko ajan sekoittaen. Raasta sitruunankuori ja heitä joukkoon sitruunanmehun ja mansikoiden kanssa. Sekoita. Anna jäähtyä. 

Käytä kuppikakkujen taikinaan mausteeksi tai lisää mansikkajuustokakun täytteeseen. Jos lisäät vähän liivatetta kiisselin joukkoon, voit käyttää kiisseliä vaikkapa täytekakun täytteenä. 

Pahimmat herkkusuut tuhoavat kiisselin ihan vaan sellaisenaan :)

Rakkaudella, 

Paula

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Rauskuva suklaaherkku



Nämä hassut raksupoksut sopivat  hyvin vaikkapa lastenkutsuille. Uskon silti, että aikuisetkin saavat näistä suklaaherkuista suut muikeiksi :) Tein tämän taikinan keskikokiseen lasivuokaan, joten pohjasta tuli melkoisen muhkea, mikä ei toki ole huono asia. Jos haluat, että pohja on vähän ohuempi, voit tehdä pohjan vaikkapa pieneen uunipeltiin  (n. 40x30 cm).
Voit tehdä nämä raksuvaiset myös muffinssivuokiin, niin saat hauskannäköisiä kuppikakkuja!

Taikinaan:
2 munaa 
2,5 dl sokeria
1 dl maitoa 
1 prk smetanaa 
60 g voita 
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja 
0,5 dl kaakaojauhetta
2 rkl vaniliinisokeria 
2 tl suolaa 
1 appelsiininkuori
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita. Voit raastaa appelsiininkuoren kuivien aineiden joukkoon. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon maito, smetana ja voi, ja sekoita. Lisää taikinan joukkoon lopuksi kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Älä vaivaa taikinaa liikaa, ettei se sitkostu. Kaada taikina neliön malliseen uunivuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paistele uunin keskiosassa 200 asteessa noin 15 minuuttia.


Päällinen:
100 g maitosuklaata
5 dl riisimuroja
Sulata suklaa ja sekoita riisimurot suklaan sekaan. Levitä päällinen jäähtyneen pohjan päälle. Kun suklaa on kovettunut, leikkaa kakusta suunmyötäisiä paloja.

Hilpeitä herkkuhetkiä!

Rakkaudella, 
Paula

lauantai 12. tammikuuta 2013

Sämppärit



Sämpylätaikinaan:

5 dl vehnäjauhoja 
5 dl vettä 
1 pss kuivahiivaa 
2 rkl suolaa 
11 dl grahamjauhoja 
3 dl kaurahiutaleita 
1 dl öljyä
1 omena 
1 porkkana 
1 dl auringonkukansiemeniä 
2 rkl sokeria 

Sekoita vehnäjauhot ja kuivahiiva kulhossa. Lisää joukkoon vesi, sekoita ja anna taikinajuuren kuplia rauhassa tunnin verran. 


Lisää taikinajuureen ensin kaikki muut aineet paitsi grahamjauhot. Sekoita hyvin. Lisää 9 dl grahamjauhoja taikinan joukkoon ja aloita alustaminen. Jos taikina ei sitkostumisen jälkeen ala irrota kulhon reunoilta, lisää jauhoja 1 dl kerrallaan taikinan joukkoon. Taikina on valmista, kun se tuntuu kimmoisalta, se irtoaa kulhon reunoilta ja muodostaa tiiviin pallon. Anna taikinan levätä hetki ennen leivontaa.


Ota puolet taikinasta pöydälle ja pyörittele siitä ilmakuplat pois. Tee taikinasta pötkö, ja leikkaa siitä haluamasi kokoisia paloja. Leivo taikinasta palloja ja nostele ne pellille leivinpaperin päälle. Anna sämpylöiden kohota vielä hetki ennen kuin laitat ne uuniin. Ennen kuin tyrkkäät pellin uuniin, kastele sämpylöiden pinta kevyesti vedellä, jotta sämpylöiden pintaan tulisi rapsakka kuori.


Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 minuuttia (riippuen sämpylöiden koosta). Paistoin näitä sämpylöitä melko pitkään, koska halusin, että sämpylät olisivat pinnasta napakoita. Laitoin sämpylät paiston lopuksi uunin ylätasolle 250 asteeseen muutamaksi minuutiksi. Koska nämä sämpylät ovat melko roheita, kova kuori sopii niiden makuun loistavasti.

Nautiskele iltapalaksi tai ota mukaan metsäretkelle.

Rakkaudella,

Paula