Tässä ohje juustokakusta, jonka täytteeksi käytin toffeista raejuustotäytettä. Koska täytteessä on ihana toffeinen maku, ajattelin, että puolukat sopisivat tämän kakun päälliseksi mitä parhaiten! Tietenkin havahduin tähän ajatukseen hieman liian myöhään sunnuntai-iltana, ja kaupat olivat menossa kiinni. Viipotin tukka putkella kauppaan hakemaan pakastepuolukoita, mutta niitä ei ollut kaupassa lainkaan!? Hätäratkaisuksi keksin puolukkahillon ja karpalomehun (kaupassa ei ollut myöskään puolukkamehua). Nämä toimivatkin kakun päällä paremmin kuin hyvin! Voit siis tehdä päällisen joko mehusta ja hillosta tai mehusta ja oikeista (pakaste)puolukoista.
Kakkuun (18 cm vuokaan):
Toffeista raejuustotäytettä (reilu puolet ohjeen määrästä)
200g Digestive-keksejä
50 g voita sulatettuna
3+2 liivatelehteä
2 + 0,5 dl puolukkamehua tai karpalomehua
puolukoita niin, että kakun pinta peittyy tai 2rkl puolukkahilloa
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen erillisiin kuppeihin (yhteen 2 lehteä, toiseen 3). Murskaa keksit hienoksi muruksi kulhon pohjalle. Itse käytän tähän hommaan aina jämäkkää lasia ja muovista kulhoa. Hakkaan vain lasin pohjalla keksit murusiksi. Sulata voi, ja sekoita se keksimurujen joukkoon. Jos seos näyttää mielestäsi liian kuivalta, voit lisätä sinne vielä himppusen sulatettua voita mukaan. Painele keksimurut leivinpaperilla päällystetyn irtokakkuvuoan pohjalle ja hieman reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin. Tee toffeetäyte. Purista kolmesta liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois. Kiehauta 0,5 dl puolukkamehu, ja lisää liivatelehdet mehun joukkoon. Sekoita, kunnes lehdet ovat imeytyneet mehuun kokonaan. Lisää mehu toffeetäytteeseen ja sekoita. Kaada täyte keksimurujen päälle. Peittele kakku ja nosta hyytymään jääkaappiin ainakin tunniksi. Kun kakun pinta näyttää hyytyneeltä, voit tehdä päällisen. Jos käytät pakastepuolukoita, kaada ne kakun päälle niin, että kakun pinta peittyy. Purista kahdesta liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois, kiehauta tilkka puolukkamehua ja sekoita lehdet taas kuuman mehun joukkoon. Lisää liivatemehun joukkoon loputkin mehusta, ja kaada mehu puolukoiden päälle. Jos käytät puolukkahilloa, sekoita hillo vain mehun ja liivatteiden joukkoon tasaisesti. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään tunniksi tahi pariksi. Kun kakun päällinen on hyytynyt, kakku on valmis. Kun irrotat kakkua vuoasta, suosittelen, että irrotat kakun reunat ensin kuumalla veitsellä irti. Kuumenna veitseä esimerkiksi kuuman vesihanan alla, pyyhi vesi veitsestä pois, ja leikkaa kakku vuoan reunaa pitkin irtonaiseksi. Jos kakku on hyytynyt kakkuvuoan reunoihin kiinni, ja yrität avata irtovuoan ilman tätä vaihetta, kakkuusi saattaa tulla repeymä.
Jos haluat, koristele kakku vielä suklaakreemillä (tein itse näin, mutta kaduin koristelupäätöstäni, sillä kakku olisi näyttänyt oikein hienolta ilman suklaakoristeluakin. Suklaa maistui tosin todella hyvältä tässä kakussa! :D).
Nautiskele hyvässä seurassa.
Rakkaudella,
Paula
Raejuustokakku? Kuulostaapa mielenkiintoiselta! :)
VastaaPoista