maanantai 29. huhtikuuta 2013

Foccaccia

Ette voi arvata, kuinka paljon rakastan taikinaa! En sen makua, vaan sen koostumusta. Olen aina ihan nappuloissani, jos onnitun tekemään pulla- tai leipätaikinan, joka tuntuu juuri oikealta hyppysissä. Tämä leipätaikina onnistui erityisen hyvin. Se oli koostumukseltaan pehmeä, sileä ja kimmoisa, eli juuri sellainen kuin hyvän taikinan kuuluu ollakin :) 
Olen aikaisemminkin paasannut siitä, että jokaisen tulisi oppia tuntemaan näpeissään, milloin pulla- tai leipätaikina on valmis. Suosittelen tämän taidon opettelua, sillä vain silloin voit ihan todella onnistua tekemään maailman parahinta leipää.
Tein tästä taikinasta kaksi erilaista foccacciaa; suolaisen ja makean. Makea foccaccia ei ollut niin makea, että sitä voisi sanoa pullaksi tai leivonnaiseksi, mutta hyvää se oli. Makea leipä sopii ehkä kaikista parhaiten  aamupalapöytään tai viinin kanssa nautittavaksi.

Foccaccia:
5 dl kädenlämpöistä vettä
1 tuorehiivapaketti
0,5 dl öljyä
2 tl suolaa
2 rkl ruokosokeria
vehnäjauhoja

Tee taikinajuuri: Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon noin 5 dl vehnäjauhoja ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan kuplia vähintään puoli tuntia. 
Lisää taikinajuureen öljy, suola ja sokeri ja sekoita. Lisää sitten taikinaan vehnäjauhoja kunnes taikina alkaa muodostaa yhtenäisen pallon. Älä lisää jauhoja taikinaan liikaa, muuten taikinasta tulee liian tiivis, eikä sen koostumus paistamisen jälkeen ole hyvä. Alusta taikinaa niin kauan, kunnes se irtoaa kulhon reunoilta, ja alkaa tuntua kiinteältä ja kimmoisalta. Näin taikinaan syntyy sitko. Anna valmiin taikinan levätä noin 15 minuuttia.
Jaa taikina kahteen osaan. Pyörittele taikinaa käsissäsi niin, että siitä lähtee kaikki ilma pois. Taputtele taikina sitten uunipellille leivinpaperin päälle ympyrän muotoon. Painele taikinaan pieniä kuoppia sormenpäilläsi. Voitele leipä oliiviöljyllä ja ripottele sitten leivän päälle haluamasi täytteet (esim. juustoa, yrttejä ja tomaattia tai makeisiin viinirypäleitä tai mansikoita..)
Paista leipää uunissa 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.

Käytin suolaiseen foccacciaan valkosipulilla maustettua oliiviöljyä, suolaa ja mustia oliiveja.
Makeassa foccacciassa päällä oli oliiviöljyä, kolme ruokalusikkaa ruokosokeria, mantelilastuja ja pilkottuja persikanpuolikkaita (purkista). 

Nautiskele illanistujaisissa viinin seurana, tarjoile alkupalaksi tai nautiskele brunssilla cappucinon kanssa.

Rakkaudella,
Paula

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Bagels


In this recipe, you´ll find the step-by-step directions in pics.

14 biggish bagels:
5 dl water
15-20 g fresh yeast
3 ts salt
2 tbls honey
0,5 dl sunflower oil
5-8 dl wheat flour
3-4 dl durum (00) or graham (whole wheat) flour

top it up:
1 egg
sunflower-, pumpking- or sesame seeds

for boiling:
water and 2 tbls salt
 Mix the yeast into the water. Add few desiliters of flour and mix well. Let the mixture set for at least half an hour (I´d leave it for a couple hrs). Add in the oil, salt and honey. Mix. Pop the dough into a kitchen aid (or a cake mixer with a dough hook on it) and start working the dough in the machine (or by hand). Add about 5 desiliters of flour and keeo mixing for about 5 minutes. Then start adding the flours in little by little. This way you´ll make sure you won´t add in too much. 
The dough is ready when it starts coming off the edges of the bowl.

Let the dough chill for at least half an hour. It should double in size.
 Work the airbubbles away from the dough. Then take about hand-sized (or if you have massive hands; half-hand-sized) pieces of the dough and roll the into firm balls. 
Put the balls on to baking paper. Make them holy.
Let the holy bagels rest for a mo so that they´ll puff up again.
Boil the water and salt in a big pan (I used a wok pan and it worked beautifully as you can fit in quite a few bagels at the same time). Boil the bagels in the pan for a moment (so, this is where me and my mum disagree: mum says two SECONDS, I´d say two MINUTES. So to be fair for both parts, just boil them a wee bit). 
Put the boiled bagels on a grid and let them dry. After that you can brush some egg on them, add the seeds (if you like) and pop the bagels on a baking tray.

Bake in 250 celcius for about 15 minutes.
Gaze in awe at the bagels you just managed to produce. Then, enjoy!

Rakkaudella,

Paula

Mansikkasokeriliemi

Olen ihan hullu sokerilienten keittäjä! Tykkäisin, että mulla olisi kaappi täynnä erilaisia sokeriliemiä, joita voisin sitten viskoa erilaisten drinkkien joukkoon. Sokerilienten tulisi olla todella TODELLA makeita. Niitä olisikin tarkoitus laittaa drinkkeihin vain 2-4 cl/juoma. Sokeriliemi antaa kivan makeuden ja tietysti maun juominkeihin. Sokeriliemi säilyy jääkaapissa ainakin puolen vuoden verran. Varmista, että astia, johon liemen laitat, on puhdas.

Noin 3-4 dl valmista lientä:
2 dl sokeria
3 dl mansikoita
1 sitruuna, kuori+mehut
4 dl vettä
Pese sitruuna huolellisesti, ja kuori sen kuori kattilaan. Varmista, että kuorit vain keltaisen osan (valkoinen osa on kitkerää, eikä se liene kovin terveellistäkään!). Purista sitruunasta mehu kattilaan. Lisää muut aineet kattilaan, ja anna liemen kiehua matalalla lämmöllä noin 40 minuuttia. Liemi kiehuu kasaan melko paljon, ja siitä tulee siirappimaista. Näin maut ovat tiivistyneet yhteen. Siivilöi valmis liemi pulloon tai purkkiin ja anna liemen jäähtyä. Käytä drinkeissä, pirtelöissä tai vaikkapa kakkutaikinan mausteena.
Rakkaudella,
Paula

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Puolukkainen raejuustokakku

Tässä ohje juustokakusta, jonka täytteeksi käytin toffeista raejuustotäytettä. Koska täytteessä on ihana toffeinen maku, ajattelin, että puolukat sopisivat tämän kakun päälliseksi mitä parhaiten! Tietenkin havahduin tähän ajatukseen hieman liian myöhään sunnuntai-iltana, ja kaupat olivat menossa kiinni. Viipotin tukka putkella kauppaan hakemaan pakastepuolukoita, mutta niitä ei ollut kaupassa lainkaan!? Hätäratkaisuksi keksin puolukkahillon ja karpalomehun (kaupassa ei ollut myöskään puolukkamehua). Nämä toimivatkin kakun päällä paremmin kuin hyvin! Voit siis tehdä päällisen joko mehusta ja hillosta tai mehusta ja oikeista (pakaste)puolukoista.

Kakkuun (18 cm vuokaan):
Toffeista raejuustotäytettä (reilu puolet ohjeen määrästä)
200g Digestive-keksejä
50 g voita sulatettuna
3+2 liivatelehteä
2 + 0,5 dl puolukkamehua tai karpalomehua
puolukoita niin, että kakun pinta peittyy tai 2rkl puolukkahilloa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen erillisiin kuppeihin (yhteen 2 lehteä, toiseen 3). Murskaa keksit hienoksi muruksi kulhon pohjalle. Itse käytän tähän hommaan aina jämäkkää lasia ja muovista kulhoa. Hakkaan vain lasin pohjalla keksit murusiksi. Sulata voi, ja sekoita se keksimurujen joukkoon. Jos seos näyttää mielestäsi liian kuivalta, voit lisätä sinne vielä himppusen sulatettua voita mukaan. Painele keksimurut leivinpaperilla päällystetyn irtokakkuvuoan pohjalle ja hieman reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin. Tee toffeetäyte. Purista kolmesta liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois. Kiehauta 0,5 dl puolukkamehu, ja lisää liivatelehdet mehun joukkoon. Sekoita, kunnes lehdet ovat imeytyneet mehuun kokonaan. Lisää mehu toffeetäytteeseen ja sekoita. Kaada täyte keksimurujen päälle. Peittele kakku ja nosta hyytymään jääkaappiin ainakin tunniksi. Kun kakun pinta näyttää hyytyneeltä, voit tehdä päällisen. Jos käytät pakastepuolukoita, kaada ne kakun päälle niin, että kakun pinta peittyy. Purista kahdesta liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois, kiehauta tilkka puolukkamehua ja sekoita lehdet taas kuuman mehun joukkoon. Lisää liivatemehun joukkoon loputkin mehusta, ja kaada mehu puolukoiden päälle. Jos käytät puolukkahilloa, sekoita hillo vain mehun ja liivatteiden joukkoon tasaisesti. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään tunniksi tahi pariksi. Kun kakun päällinen on hyytynyt, kakku on valmis. Kun irrotat kakkua vuoasta, suosittelen, että irrotat kakun reunat ensin kuumalla veitsellä irti. Kuumenna veitseä esimerkiksi kuuman vesihanan alla, pyyhi vesi veitsestä pois, ja leikkaa kakku vuoan reunaa pitkin irtonaiseksi. Jos kakku on hyytynyt kakkuvuoan reunoihin kiinni, ja yrität avata irtovuoan ilman tätä vaihetta, kakkuusi saattaa tulla repeymä. 
Jos haluat, koristele kakku vielä suklaakreemillä (tein itse näin, mutta kaduin koristelupäätöstäni, sillä kakku olisi näyttänyt oikein hienolta ilman suklaakoristeluakin. Suklaa maistui tosin todella hyvältä tässä kakussa! :D).

Nautiskele hyvässä seurassa.


Rakkaudella,
Paula

Kukkakakku part deux

Tämä kakku on päällystetty värjätyllä sokerimassalla. Koristeet olen tehnyt muoteilla painetuilla koristekukilla, sokerihelmillä ja pikeerillä kts. ohje esim. tämän ohjeen yhteydestä). Koristeruusujen ohjeen voit kurkata täältä

Kakku (20 cm):
-Kakkupohjana käytin tähän kakkuun sokerikakkupohjaa
-Täytteeksi heitin toffeista raejuustotäytettä (alle puolet ohjeen määrästä).
-Ennen kakun päällystämistä sokerimassalla peittelin pinnan suklaakreemillä (puolet ohjeen määrästä).
-Kostutukseen käytin noin 1-1,5 dl karpalomehua
-Heitin kakun väliin myös yhden tummuneen banaanin (voit käyttää väliin myös muita hedelmiä tai marjoja tai vaikkapa lasten hedelmäsoseita)
-Noin 200 g sokerimassaa
-koristeita

Leikkaa kakkupohja kahteen (tai kolmeen) osaan. Päällystä irtopohjainen kakkuvuoka leivinpaperilla, ja nosta yksi kakkupohjista vuoan pohjalle. Kostuta pohja ja lisää pohjan päälle täytteet. Tee sama uudestaa, jos leikkasit kakun kolmeen osaan. Viimeisen levyn päälle ei laiteta täytettä, se vain kostutetaan. Peittele kakku kelmulla ja nosta jääkaappiin vetäytymään (voit antaa kakun vetäytyä seuraavaan päivään, jos sinulla on aikaa). Päällystä kakku suklaakreemillä. Kreemi sitoo kakun kosteuden kakun sisään, ja näin sokerimassakuorrutuksesi ei vety. Nosta kakku kylmään siksi aikaa kun kaulit sokerimassan. Ota sokerimassaa reilusti, sillä sitä on parempi olla liikaa kuin liian vähän. Itse jouduin päällystämään tämän kakun kahdessa osassa, sillä massani loppui kesken. Siksi olen koristellut kakun reunat pikeerillä - peitin sillä kahden sokerimassan saumakohdan.
Kauli sokerimassa ohueksi, parin millin paksuiseksi pyöreäksi levyksi. Kauli massa tomusokeroidulla alustalla, näin massa ei tartu alustaan kiinni. Pyöräytä massa kaulimesi ympäri löyhästi, näin se on helpompi asettaa kakun päälle. Rullaa massa kaulimesta kakun päälle. Tasoita ensin massa kakun päälle (ilmakuplat pois!), veda sitten reunat varovasti "tiukaksi" kakun reunoille (näin kakkuun ei tule ryppyjä, vaan reunat ovat tasaiset). Jos kakun väliin jäi ilmakuplia, voit pistellä ne neulalla pois. Koristele kakku haluamallasi tavalla.
Ota kakku mukaasi, ja ilahduta ystävää yllätysvisiitillä! Ystäväsi ei voi käännyttää sinua pois, jos matkassasi on näin herkullinen yllätys! :)

Rakkaudella,
Paula


Toffeinen raejuustotäyte

Huomasin viikonloppuna, että meidän hedelmäkulhossa kökötteli yksinäinen omena ja kolme nahistunutta limeä. Jääkaapista löysin kinuskinjämät, jotka olivat jääneet viimekäytöstä yli. Juomakaapistamme löysin kryptisen "Cyprus spirit" -pullon, johon kukaan ei ole uskaltanut ensimaistiaisten jälkeen koskeakaan. Minulle ei itseasiassa vieläkään ole selvinnyt, mitä tuo taikajuoma tuossa pullossa oikein on. Hajussa on ainakin vahvasti toffeen vivahteita, mutta itse maku ei ole kovin imarteleva.. Siksipä se päätyikin liemikeitoksiini, eikä ihan oikeaan drinkkiin! :D
Jokatapauksessa, ajattelin, että väsään näistä kaikista ylijäämäsafkoista kakun täytteen. Täytteestä tulikin niin riittoisaa, että sitä riitti yhden kakun täytteeksi (halkaisijaltaan 20 cm) ja vieläpä yhteen pieneen juustokakkuun (halkaisijaltaan 18 cm)! Käytin täytteeseen raejuustoa, koska jääkaapista ei tekohetkellä sattuunt löytymään mitään muutakaan juustoa. Siitä täytteen nimi. Voit hyvin korvata raejuuston tuorejuustolla tai vaikkapa rahkalla. Jos teet tätä täytettä juhlavampaan kakkuun, suosittelen ehdottomasti, että käytät tuorejuustoa. Näin täytteestä tulee mehevämpi ja koostumuksesta tulee silkkisen pehmeä.


Täyte:
1 omena
12-16 cl Cyprus spirit TAI tummaa rommia
1,5 dl vettä
1,5 dl (ruoko)sokeria
kahden (tai kolmen nahistuneen) limen mehu
2,5 dl vispikermaa
1 prk raejuustoa
Kuori omena ja pilko se kattilaan. Lisää vesi, limenmehut ja sokeri. Nosta kattila liedelle ja keitä lientä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää alkoholi ja anna kiehua edelleen noin 10-15 minuuttia. Laitoin itse alkoholia liemeen hieman enemmän, koska käyttämäni alkoholi oli maultaan mekoisen mietoa. Jos käytät rommia, suosittelen, että lisäät sitä erissä liemen joukkoon. Maistamalla tiedät, jos liemi kaipaa vielä pientä terästystä. Kun keität lientä, alkoholi haihtuu siitä pois, mutta jättää lempeän man jäkeensä. Huomaa, että liemi on todella voimakkaan makuista (ja todella makeaa), mutta maut tasaantuvat, kun liemi sekoitetaan muiden aineiden kanssa. Valmiin liemen tulisi olla siirappista ja tummanruskeaa (katso, kuinka kuvassa liemi tarttuu hieman kulhon reunoille. Tuollaista sen tulisi olla!). Kaada liemi kulhoon ja vedä omenanpalat sauvasekoittimella tasaiseksi. Kaada toffeetäyte lämpimän liemen joukkoon (jos toffee on kovaa. Jos olet valmistanut toffeen juuri, voit sekoittaa sen jäähtyneeseen liemeen). Kun seos on jäähtynyt kokonaan, vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen omena-toffeeseos ja raejuusto. Vatkaa täyte vielä vispilöillä tasaiseksi. Täyte on valmis!

Rakkaudella,
Paula



sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sokerikakkupohja

Tämä ohje on passeli korkeaan, halkaisijaltaan 20 cm vuokaan. 

Tämä ohje on ihan perinteinen sokerikakkupohja. Tätä käytetään useimmissa suomalaisissa täytekakuissa. Jos haluat, voit tehdä pohjasta suklaanmakuisen korvaamalla perunajauhot kaakoajauheella. Voit myös halutessasi maustaa pohjaa vaikkapa kanelilla, rommilla, pähkinäjauhoilla tai sitruunan- tai appelsiininkuorilla. Tässä kuitenkin perusrunko pohjan tekoon.
Suosittelen, että desimittojen sijaan käyttäisit taikina-ainesten mittauksessa kirkkaita, samankokoisia laseja. Munia, sokeria ja jauhoja tulisi mitata taikinaan saman verran. Jauhoista noin 1/4 osaa kannattaa käyttää perunajauhoina (tässä kuvassa minulla mantelijauhoja, koska perunajauhot olivat tietenkin kokkailuhetkellä loppuneet). Tätä lasitekniikkaa kannattaa käyttää siksi, että kananmunien koot vaihtelevat aika huimasti. Joskus egut saattavat olla niin suuria, että ohjeen mukaan mitattu jauhomäärä ei olekaan taikinaan riittävä. Laitan tähän alle viitteelliset desiarvot, mutta kuvista näet, että olen mitannut ainekset kirkkaissa juomalaseissa.
Tarvitset:

4 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
Sekoita kuivat aineet keskenään. Jos haluat, voit siivilöidä jauhot, näin taikinaasi ei tule sekoitusvaiheessa paakkuja.Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot taikinan joukkoon varovasti nostellen. Itse ripottelen jauhoja taikinaan vähitellen, näin saan jauhot helposti käänneltyä taikinaan paakkuuntumatta. 
Päällystä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja leikkaa ylimääräiset paperit vuoan reunoilta pois. Voitele vuoan reunat margariinilla tai öljyllä. Kaada taikina vuokaan, ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 12-15 minuuttia. Paistinajat heittelevät minulla ainakin 10 minuutista helposti 20 minuuttiin. Suosittelen, että tarkkailet kakkua koko paiston ajan. Jos kakun pinta alkaa tummua, peitä se leivinpaperilla. Kokeile aina paistotikulla, että kakku on myös keskeltä kypsä ennen kuin nostat sen pois uunista. Kun kakkupohja on valmis, anna sen jäähtyä ennen vuoasta irroittamista. Voit tehdä kakkupohjan päivää ennen kuin alat täyttää kakkua. Kun kakkupohja on saanut levätä yön yli, sitä on helpompi leikata.

Rakkaudella,
Paula

Suklaakreemi



Tämä annos riittää noin 15 kuppikakun kuorrutukseen

125 g tummaa suklaata, sulatettuna
130 g voita
2 dl tomusokeria
3 keltuaista
Sulata suklaa mikrossa. Suosittelen, että teet sulatuksen muutaman kymmenen sekunnin erissä, välillä sekoittaen. Näin suklaa ei paakkuunnu. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset joukkoon koko ajan sekoittaen. Kun suklaa on hieman jäähtynyt, lisää se kreemiin koko ajan vatkaten. Tuuttaa kreemi pursotuspussiin ja pursottele kuppikakkujen päälle tai käytä täytekakun päällisenä. 

Rakkaudella,
Paula